Supermarsu-elokuvalla yli 100 000 katsojaa

Supermarsu-elokuvalla yli 100 000 katsojaa

Vapaasti Paula Norosen Supermarsu-kirjasarjaan perustuva Supermarsu-elokuva on kerännyt jo 100 701 katsojaa. Elokuva sai ensi-iltansa 26. tammikuuta ja oli avausviikonloppunaan koko maan katsotuin elokuva.

”Olo on kuin Jättiläismarsulla, iso ja iloinen”, Noronen kommentoi.

Uudenlainen supersankarielokuva käsittelee ystävyyttä ja ympäristöteemaa. Lemmikkimarsunsa pureman jälkeen Supermarsuksi muuttuva Emilia (Ella Jäppinen) saa salaisia supervoimia, joiden ansiosta hän lähtee supermarsuna pelastamaan itämeren silakoita ja löytää keinot toimia omassakin arjessaan rohkeammin.

Elokuvassa käytetään poikkeuksellista tuotantotekniikkaa, jossa yhdistetään rohkeasti näytelmäelokuvaa ja animaatiota. Animaatiotuotannosta on vastannut Plotwise Oy.

”Onnistuimme tavoitteessamme tarjota merkityksellistä sisältöä viihdyttävässä paketissa. Elokuva on puraissut erityisesti lapsia, mutta myös aikuiset ja kriitikot ovat pitäneet. Kaikki katsomaan kotimaista koko perheen elokuvaa!”, kannustaa elokuvan tuottaja Marko Talli.

Elokuvan pääosissa nähdään Ella Jäppinen (Emilia), Essi Hellén (Emilian äiti), Arttu Wiskari (Emilian isäpuoli Pertti), Eero Ritala (Emilian isä) ja Viljami Lahti (Simo). Muissa rooleissa ovat mm. Julius Lehto, Tommi Korpela, Kari Hietalahti, Esko Salminen, Pirjo Lonka, Sam Huber, Jukka Rasila, Pirjo Heikkilä, Pirjo Lonka, Tiina Lymi, Sebastian Rejman ja Roope Salminen.

Elokuvan on ohjannut Joona Tena ja tuottanut Marko Talli tuotantoyhtiö Yellow Film & TV:stä. Osatuottajana on toiminut Plotwise Oy ja levittäjänä SF Studios.