15
elo 2017

Finnkino ja Pop Media yhdistävät kohderyhmänsä verkossa

Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino ja digitaalisiin markkinointiratkaisuihin keskittynyt Pop Media aloittavat tiiviin yhteistyön verkkomainonnan kehittämiseksi.

Kävijämääriltään suurimpien elokuvateemaisten sivustojen Finnkino.fi, Episodi.fi ja Leffatykki.com kävijät yhdistetään Movie Lovers -kohderyhmäksi, jonka mediamyynnistä ja kehityksestä vastaa Pop Media. Sivustot tavoittavat yhteensä noin miljoona kävijää kuukaudessa.

Yhtiöt ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan yhteistyö alkaa syyskuussa 2017. Sopimuksen myötä Finnkino.fi -sivuston mediamyynti ja mainonnanhallinta siirtyy Pop Medialle, jolla on ennestään valikoimissaan muun muassa Suomen johtava elokuvasivusto Episodi.fi sekä suosittu elokuvien verkkoyhteisö Leffatykki.com. Sopimukseen kuuluu myös Finnkinon sivuston mainonnan teknistä ja kaupallista kehittämistä, sekä datan jalostamista verkkomyynnin tarpeisiin.

”Sopimuksen myötä pyrimme kehittämään Finnkinon verkkomediaa entistä kiinnostavammaksi ja laadukkaammaksi. Tarvitsemme osaavan kumppanin verkkomedian kehittämiseen samaan aikaan kun laajennamme teatteripuolella ja keskitymme siellä asiakaskokemuksen kehittämiseen edelleen voimakkaasti. Pop Media tuntee hyvin elokuva-alan, kohderyhmämme ja on teknologisesti valveutunut digitoimija. Oma mediamyyntimme myy edelleen muut mediatuotteemme, kuten valkokankaan ja digitaaliset ulkomainosnäyttömme”, kertoo Finnkinon B2B Sales Director Jukka Pelkonen.

”Verkkomediaa myydään yhä enemmän datan avulla segmenteittäin yksittäisten sivustojen sijaan ja yhteistyö avaa monia uusia mahdollisuuksia mainostajille. Olemme sopineet Finnkinon kanssa datamyynnin kehittämisestä ja näemme ison edun siinä, että koko elokuvista kiinnostunut kohderyhmä voidaan ostaa yhdeltä luukulta. Synergiaa tuo myös vahvat segmenttimme musiikissa ja peleissä. Pop Median uuteen strategiaan kuuluu verkkomainonnan kehityshankkeet ja digitaaliset markkinointiratkaisut mainosasiakkaille vahvojen segmenttien sisällä”, mainitsee Pop Median CEO Tuomo Häkkinen.

Finnkino Oy on Suomen kulttuuriviihteen monipuolisin elämysten tarjoaja ja edelläkävijä. Finnkinolla on Suomessa yhdellätoista paikkakunnalla kaikkiaan 14 elokuvateatteria, joissa on yhteensä 102 salia. Vuonna 2016 teattereissa kävi lähes 6 miljoonaa katsojaa. Baltiassa Finnkino toimii Forum Cinemas -brändillä. Finnkino kuuluu Euroopan suurimpaan elokuvateatteriketjuun Odeon Cinemas Groupiin, jonka omistaa amerikkalainen maailman johtava elokuvateatteriketju AMC. Finnkino toimii myös elokuvien maahantuojana ja levittäjänä. 

Pop Media Oy on digitaalisiin markkinointiratkaisuihin keskittynyt mediayhtiö, joka tekee sisällöntuotantoa, sivustokehitystä ja kaupallistaa sivustoja valitsemissaan segmenteissä, jotka ovat: muoti & lifestyle, elokuvat, musiikki, pelit, ruoka ja matkailu. Pop Media tavoittaa viikoittain lähes 2 miljoonaa suomalaista alojensa johtavien sivustojen kautta. Sivustoja ovat muun muassa Finnkino, Soundi, Rumba, Tilt, Episodi, Hellapoliisi, Tripsteri ja Meteli.