Flinch lämmittelee Eppu Normaalia Tampereen Pakkahuoneella pe 4.12.

Flinch lämmittelee Eppu Normaalia Tampereen Pakkahuoneella pe 4.12.

Juuri Suomi-palkinnolla palkittu suomirockin jättiläinen Eppu Normaali antaa suomirockin tuleville maestroille mahdollisuuden avata äänet niin kaapeista kuin kurkuista, kun sen Pakkahuoneen keikalla perjantaina 4.12. nuori punk-ryhmä Home Junior ja 80-luvun kaikuja tämän päivän suomirockiin yhdistelevä Flinch lämmittävät lavan Epuille. Musiikillista pikkujouluherkkua niin nuoreen kuin aikuisempaankin makuun löytyy kyseisenä iltana yhden katon alta.
Ovet Pakkahuoneelle avataan klo 20 ja Flinch aloittaa klo 20.30, Home Junior klo 21.15 ja Eput klo 22.15.

Home Junior
Vuonna 2005 perustettu jyväskyläläinen punk-ryhmä, joka voitti Ääni ja Vimma -yhtyekilpailun keväällä 2008. Bändi julkaisi keväällä ”Christine’s Road” debyytin.
www.homejunior.com

Flinch
Viisihenkinen vuonna 2003 perustettu suomirock-bändi, jonka laulusolistina toimiii Ville Liimatainen. Negativen Jonne Aaron on ollut tuottamassa veljensä bändin viimeisintä ”Irrallaan” albumia. Bändi on julkaissut kaksi pitkäsoittoa ja on tällä hetkellä valmistelemassa seuraavaa albumia, joka on tarkoitus julkaista vuoden 2010 aikana.
www.flinchband.fi

Aikataulu:
20.00 Ovet
20.30 Flinch
21.15 Home Junior
22.15 Eppu Normaali
Muutokset mahdollisia!

Alle 15-vuotiaat vanhempien tai huoltajan seurassa, anniskelualueet K-18.

Liput:
26€ / 28€
www.tiketti.fi
www.lipputoimisto.fi