Juhlavuoden Himos Juhannus keräsi paikalle yleisöä 41 000

Juhlavuoden Himos Juhannus keräsi paikalle yleisöä 41 000


Kuva: Eino Nurmisto

20. kertaa järjestetty Himos Juhannus keräsi Himos Parkiin yleisöä huimat 41 000. Kolmen päivän aikana lavalla nähtiin liki 30 artistia ja yhtyettä, muun muassa Cheekjäähyväiskeikallaan, Tiktak paluukeikallaan sekä suursuosikit JVG ja Apulanta. Tänä iltana luvassa on vielä odotettu Nylon Beatin paluukeikka ja koko festivaalin päättävä Haloo Helsinki! -show.

Musiikin lisäksi festivaaleilla on nautittu laajasta oheisohjelmasta. Saunakylä paljuineen on ollut täydessä käytössä. Alueen koko majoituskapasiteetti hotellia, mökkejä ja leirintäaluetta myöten on ollut kokonaan käytössä. Uutuutena tarjolle tuli kahden hengen box-mökit, jotka myytiin niin ikään loppuun.

”Aiomme jatkossakin kehittää vastaavan kaltaisia majoitusratkaisuja. Myös saunakylä keräsi kovasti kehuja, joten laajennamme aluetta ensi vuodeksi”, kommentoi festivaalin tuotantopäällikkö Anniina Havukainen.

Järjestäjä on tyytyväinen yleisömäärään ja hienoon juhlavuoden festivaalitunnelmaan. Vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta festivaalikansa viihtyi tapahtumassa ja meno oli riemukasta.

Himos Juhannus järjestetään jälleen ensi vuonna 20.-22.6.2019. Järjestyksessään 21. festivaalin lipunmyynti starttaa maanantaina klo 8.00 Tiketissä. Samaan aikaan alkaa Himoksen alueen mökkien myynti Himoslomat myyntipalvelussa.

www.himosjuhannus.fi

www.facebook.com/himosjuhannus/
@himosjuhannus #himosjuhannus