Katri Helenalle Iskelmä-Finlandia

Katri Helenalle Iskelmä-Finlandia

Iskelmä-Finlandia -palkinto jaettiin Tapsan Tahdeilla tänään perjantaina 8.8. kevyen musiikin eteen tehdystä työstä Katri Helenalle, jonka suurimpia hittejä ovat mm. ”Puhelinlangat laulaa”, ”Syysunelma”, ”Vasten auringon siltaa”, ”Katson autiota hiekkarantaa”, ”Katson sineen taivaan” ja ”Anna mulle tähtitaivas”. Nokian kaupungin myöntämä 10 000 euron arvoinen palkinto ojennettiin nyt 13. kerran. Katri Helena myös esiintyi palkinnonjaon yhteydessä.

Iskelmä-Finlandiaa ei aikataulusyistä jaettu viime vuonna. Tänä vuonna se palautettiin ohjelmistoon hieman päivitetyllä valintaprosessilla. Tällä kertaa ehdokkaita ei julkistettu ennakkoon vaan valinnan teki asiantuntijaraati, joka perustelee valintaansa:
”Erityisen pitkän ja näyttävän uran laulajana tehnyt Katri Helena tullaan aina muistamaan suomalaisesta populaarimusiikista puhuttaessa. Valovoimaisen Katri Helenan valtavien hittien määrä hakee vertaistaan. Suuresta taiteilijasta kertovat myös merkittävät kulta- ja platinalevyjen määrät.
Tämä suomalaisten estradien tähti on edustanut kahdesti Suomea Eurovision laulukilpailussa. Erityisesti Iskelmä-Finlandia –raati haluaa korostaa Katri Helenaa taiteilijana, joka on oman tiensä kulkijana niin lauluvalinnoissa kuin uran muussakin rakentamisessa osoittanut olevansa suuri ja arvostettu taiteilija. Kevyen musiikin taiteilijan työ ei ole tänä päivänä eikä menneinä vuosina ollut vain suurilla estradeilla ja mediassa paistattelua. Se on ollut rankkaa työtä, lavalta toiselle siirtymistä ja takahuoneissa odottelua. Katri Helena on vuosikymmenet kiertänyt Suomea ja osoittanut suurta taiteilijan nöyryyttä yleisölleen.”

”Aivan mahtavaa päästä Iskelmä-Finlandian saaneiden viihteen tekijöiden joukkoon. Palkinto on viihdealan suurin huomionosoitus ja olen siitä todella otettu! Kiitos!”, kommentoi palkintoa Katri Helena.

Nokian kaupunki on vahvasti mukana Tapsan Tahtien järjestelyissä ja Iskelmä-Finlandian taustalla.
Tapsan Tahdit on pitkäikäisimpiä musiikkitapahtumia maassamme. Nokialla vierailee vuosittain kerrassaan vaikuttava määrä kevyen musiikin tähtiä. Iskelmä-Finlandia -palkinto tuli arvostetuksi osaksi tapahtumaa tämän vuosituhannen alussa. Palkinnon avulla on voitu nostaa esiin monin eri tavoin ansioituneita suomalaisten esiintyjäsuosikkeja. On ollut hienoa huomata, kuinka palkinto on koettu tarpeelliseksi ja kuinka sen aiemmin jo saaneet mielellään mainitsevat asiasta mediassa”, kommentoi Nokian kaupungin vapaa-aikapalvelujohtaja Kaisa Kirkko-Jaakkola.

Iskelmä-Finlandia -palkinnon ovat aiemmin vastaanottaneet Antti Huovila (2001), Marion Rung (2002), Kari Tapio (2003), Matti ja Teppo (2004), Jari Sillanpää (2005), Paula Koivuniemi (2006), Eino Grön (2007), Olli Lindholm (2008), Charles Plogman (2009), Laura Voutilainen (2010), Pepe Willberg (2011) ja Pave Maijanen (2012).

Katri Helena on 50 vuotisen uransa aikana julkaissut 456 kappaletta, 51 albumia ja kokoelmaa, joita on yhteensä myyty yli 1,5 miljoonaa. Hän on vastaanottanut 18 kultalevyä, neljä platinalevyä ja yhden tuplaplatinan.

Tapsan Tahtien ohjelma
Tapsan Tahdit on kotimainen kevyen musiikin tapahtuma, jota on järjestetty Nokialla vuodesta 1987 lähtien. Tapahtumassa esiintyvät tänään perjantaina Yö ja Martti Servo & Napander. Huomenna lauantaina Pirkkalaistorin Tahtiteltassa on päivällä maksutonta ohjelmaa. Illan maksullisessa konsertissa esiintyvät Paula Koivuniemi, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä Johanna Debreczeni ja Jouni Keronen.

www.tapsantahdit.fi
www.facebook.com/tapsantahdit