Katri Helenan manageriksi Tommi Liimatainen

Katri Helenan manageriksi Tommi Liimatainen

Yli 47 vuotta suomalaisia viihdyttänyt laulaja Katri Helena vaihtaa keikka- ja konserttimyyntinsä Tommi Liimataisen johtamalle Hype Productions Oy:lle. Samalla Tommi Liimataisesta tulee artistin manageri. Loppuvuodesta 2010 Katri Helena teki mittavan Joulutaivas-konserttikiertueen ja seuraavaksi hänen on määrä astua lavoille tulevan albuminsa myötä syksyllä 2011. Jo aiemmin uutisoitiin hänen tulevan levynsä julkaisija, joka on Liimataisen johtama levy-yhtiö Hype Records.

”Mielestäni on loogista, että Katri Helena valitsi uudeksi ohjelmamyyjäkseen juuri Hype Productions Oy:n, sillä nyt sekä levynjulkaisu- sekä kiertueasiat hoituvat saman katon alta. Katri Helena on hieno nainen ja maamme ykkösnaisartisti!”, kommentoi manageri Tommi Liimatainen.

Katri Helena on levyttänyt 440 kappaletta, julkaissut 45 levyä ja kokoelmaa, joita on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Hän on vastaanottanut 17 kultalevyä, neljä platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Hänen suurimpia hittejään ovat mm. ”Puhelinlangat laulaa”, ”Syysunelma”, ”Vasten auringon siltaa”, ”Katson autiota hiekkarantaa”, ”Katson sineen taivaan” ja ”Anna mulle tähtitaivas”.

Hype Productions Oy on vuonna 2005 perustettu management-, levy-yhtiö- ja keikkamyyntiyritys, jonka omistavat Tommi Liimatainen ja Kari Penttinen. Tallin artisteja ovat Katri Helenan lisäksi mm. Negative, Poisonblack, Turmion Kätilöt, Doom Unit, Battle Beast, Blake, Kymppilinja, Flinch, Lord Est ja TAP.

www.katrihelena.fi
www.hypeproductions.fi