Legenda Vuoden Luova yrittäjä 2012

Legenda Vuoden Luova yrittäjä 2012

Pirkanmaan yrittäjät ry palkitsi Tuotantoyhtiö Legenda Oy:n Vuoden Luovana Yrittäjänä 2012. Palkinto luovutettiin 15.5.2012 Luovat Verkot -tapahtumassa Tampere-talossa.
Palkinnon perusteluissa Legenda edustaa pirkanmaalaista luovuutta ja osaamista parhaimmillaan.

Akun Tehtaalla toimiva Legenda tuottaa tv-ohjelmia, mainoselokuvia ja erilaisia musiikkituotantoja sekä toimii elokuvatuotannoissa tuottajana, osatuottajana ja teknisenä toteuttajana. Osakkaat muodostavat Legendan operatiivisen johdon sekä työskentelevät itse yhtiössä. Sen lisäksi että luovuus ja osaaminen ovat hyvissä käsissä niin on myös yhtiön talous. Legenda on AAA-luottoluokitettu vahvasti voitollinen yhtiö, joka on rankattu Kauppalehden Menestyjä-listalle useana vuonna peräkkäin. Legenda on Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat SATU Ry:n ja Suomen Yrittäjät Ry:n jäsenyritys.

Tällä hetkellä Legenda on mukana Artistan tuottamassa Vuonna 85 -elokuvassa, jossa Legendan Tero Molin on kuvaajana ja Tommi Lepola vastaa elokuvan visuaalisista efekteistä. Luovuutta parhaimmillaan ilmentää MTV3 kanavalla 3.6.2012 esitettävä Eput Kansallisteatterissa -taltiointi. Taltionnin on ohjannut Petri Kyttälä.

”Legendaan uskovat pitkäaikaiset asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat Legendan luovuuden liikeellepaneva voima. Kiitämme asiakkaitamme luottamuksesta ja haluamme jakaa luovuuttamme ja osaamistamme nykyisten sekä tulevien kumppaniemme kanssa”, toteaa Legendan vastaava tuottaja Ilkka Niemi.