Lost In Music julkaisee pääesiintyjänsä

Lost In Music julkaisee pääesiintyjänsä

* Ilmiöksi kohonnut Antti Tuisku ja Pariisin Kevät villitsevät Pakkahuoneella
* Kaupunkifestivaalin ohjelma jakautuu headliner- ja showcase-keikkoihin
* Ikärajaton keikka: syysloma huipentuu Robinin päiväkeikkaan Pakkahuoneella la 17.10.

Suomen suurin showcase-festivaali Lost In Music on julkaissut ensimmäiset kiinnityksensä.  Pariisin Kevät, yksi Suomen halutuimmista live-yhtyeistä, esiintyy lauantaina 17.10. Kesän festivaalikeikkojen myötä ilmiöksi kasvanut Antti Tuisku tuo bileet perjantai-iltaan 16.10. Pääesiintyjien keikkapaikkana toimii Tullikamarin Pakkahuone.

”Lost In Musicilla on erilaisia yleisöjä. Showcase-keikkojen ja niin sanottujen pääesiintyjien selkeämpi erottelu on askel näiden erilaisten yleisöjen parempaan huomioon ottamiseen. Ohjelman tasosta ei silti haluta tinkiä. Lost In Music tunnetaan ennen kaikkea uutta musiikkia esittelevänä festivaalina, ja tuoreiden artistien määrä pysyy tänäkin vuonna erittäin korkeana, samoin vapaan pääsyn keikkojen”, kertoo tuottaja Emmi Pääkkönen.

Festivaalin muita vahvistettuja artisteja ovat muun muassa kansainvälisille markkinoille tähtäävät rap-lupaukset Noah Kin ja Biniyam, kitaravirtuoosi Petteri Sariola sekä Uuden Musiikin Kilpailussa nähty Hukka & Mama.

Lost In Music on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen tapahtuma laajan artistikattauksen ja kansainvälisten yhteyksien ansiosta. Tapahtuma esittelee 15 000 keikkakävijälle ajankohtaiset artistit ja tarjoaa samalla esiintyjille mahdollisuuden vakuuttaa alan toimijat. Noin 60 ulkomaisia musiikin ammattilaista saapuu tapahtumaan vientiorganisaatio Music Finlandin koordinoimana.  Samalla viikolla järjestettävä Musiikki & Media tuo paikalle myös kotimaiset vaikuttajat.

Syysloma huipentuu Robinin ikärajattomaan klubikeikkaan
Lost In Music järjestää erikoiskeikan syyslomaviikon kunniaksi: Robin valtaa Pakkahuoneen ikärajattomalla keikalla lauantaina 17.10. klo 12.30. Kesän festivaaliesiintymisten jälkeen teinipop-tähti nähdään vaihteeksi klubiympäristössä.

Keikka on osa Lost In Musicin ohjelmistoa, ja sen liput myydään erikseen. Robin esiintyi ensimmäisen kerran Lost In Music -festivaalilla loppuunmyydyllä Pakkahuoneen-keikalla vuonna 2013.

Artistit live-haastattelussa FUN Tampere -kanavalla tapahtuman aikana
FUN Tampere tekee live-lähetystä Koskikeskuksen keskusaukiolla Lost In Musicissa perjantaina 16.10. klo 14-18 ja haastattelee artisteja, joista osa myös esiiintyy akustisesti ja jakaa nimmareita.

KIINNITYKSET 20.7.
Antti Tuisku
Biniyam
Cats of Transnistria
Elias Gould
Erakossa
Hisser
Hukka & Mama
K-X-P
Lieminen
Lost Society
Manna
Noah Kin
Pariisin Kevät
Petteri Sariola
Pietarin Spektaakkeli
Plutonium 74
Robin
Ronya
Roope Salminen & Koirat
Rytmihäiriö
SOFA
Teksti-TV 666
The Northern Governors
The Scenes
Tiisu
Tilhet, pajut ja muut
Underwater Sleeping Society

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

TAPAHTUMAPAIKAT:
Bar Passion, Dog’s Home, Doris, Henry’s Pub, Ilves Bar & Night, Jack The Rooster, Paapan Kapakka, Telakka, TTT-Klubi, Tullikamarin Pakkahuone & Klubi, YO-talo.

LIPUNMYYNTI:
Festaripassit yksinoikeudella sekä yksittäiset keikkaliput myy Tiketti.

Tällä hetkellä Tiketillä myynnissä ovat festaripassit, Tullikamarin Pakkahuoneen ja Klubin keikat to–la 15.–17.10. sekä YO-talon keikat to–pe 15.–16.10.

TTT-Klubin keikkojen ennakkoliput myynnissä vain Lippupisteellä:
http://bit.ly/LIM2015_TTT-Klubi_perjantai
http://bit.ly/LIM2015_TTT-Klubi_lauantai

Näkö- ja liikuntaesteisen asiakkaan kanssa saattaja maksutta mukaan.
Lippujen hinnat eivät sisällä eteispalvelumaksuja.
K-18, paitsi Robin 17.10. ikärajaton.

9. Lost In Music 14.–17.10.2015

#lostinmusic2015
lostinmusic.fi
facebook.com/lostinmusicfestival
twitter.com/LIMfest
instagram.com/limfest