Negative julkistaa uuden kitaristin – uusi albumi julkaistaan 7.5.!

Negative julkistaa uuden kitaristin – uusi albumi julkaistaan 7.5.!

Yksi suosituimmista kotimaisista hittibändeistä Negative julkaisee neljännen albuminsa nimeltään “Karma Killer” keskiviikkona 7.5. Megasuosioon 2000-luvulla noussut bändi on vetänyt satoja hurmoksellisia keikkoja sekä Suomessa että ulkomailla, saavuttanut kolmella albumillaan ja 12 sinkullaan paikan TOP5:ssa myyden levyjä pelkästään Suomessa yhteensä liki 100 000 kpl. Lisäksi bändi on vastaanottanut MTV Europe Music Awards 2007 gaalassa parhaan suomalaisen bändin palkinnon, joka valittiin yleisöäänestyksellä. Negative keräsi huimat 90 000 ääntä! Edellisen levyn ja kiertueiden jälkeen bändi palasi studion uumeniin ja fanien odotusta helpotettiin tällä välin julkaisemalla “In the Eye of the Hurricane” tupla-dvd, joka on myynyt kultaa.

Levyn avaussingle ja video
Nyt bändin neljäs albumi on valmis. Julkaisua enteilee “Won’t Let Go” single, josta bändi kuvaa ruotsalaisen tuotantofirman Barranga Filmsin ohjauksessa myös videon. Leffamusiikin fiilistä huokuvan teeman johdosta työnimellä ”Tarantino” kulkenut kappale kuvaa hyvin Negativen tulevaa albumia; uudistunut ja iskevä soundi yhdistyy kolmelta aiemmalta levyltä tuttuihin sävyihin. Bändi on kyennyt uudistumaan, menettämättä silti sen tutuksi tullutta ominaissoundiaan ja tunnistettavuuttaan. Albumin tuottajana on toiminut Nightwishin, Kotiteollisuuden ja Children of Bodominkin takaa tuttu Mikko Karmila. Levy tullaan julkaisemaan koko Skandinaviassa samaan aikaan. Euroopan ja Japanin julkaisut ovat myöhemmin keväällä. Yhtye keikkailee Saksassa, Norjassa, Ruotsissa sekä kotimaassaan levynjulkaisun tiimoilta. Kesällä luvassa ovat kotimaiset festivaaliareenat mm. Tammerfest, RMJ, Himosfestival. Festivaalikesän jälkeen bändi jatkaa välittömästi kiertuetta. Jonne kommentoi biisien syntyä ja levyn työstämistä: “Nyt kun levy on jo lähes valmis uskallan sanoa, että killeri levy on tulossa. Lähtökohtana levyä äänitettäessä aina on tehdä paras levy tähänastisista, mutta nyt on tunne, että saimme biiseihin paljon syvemmän latauksen ja hengen kuin koskaan aikaisemmin. Tällä kertaa myös ääripäät kohtaavat vahvemmin, sillä kaikki on entistä kauniimpaa, isompaa ja mukavasti rujompaa”.

Uusi kitaristi
Paljon viime aikoina paitsi dvd-julkaisullaan myös kitaristin lähdön vuoksi mediassa esillä ollut Negative on pitkällisen pohdinnan jälkeen päättänyt jatkaa viisimiehisenä kokoonpanona, ainakin toistaiseksi. Bändin ja entisen kitaristin Sir Christuksen välit erosivat tammikuussa 2008. Negativen tulevilla keikoilla tullaan kuitenkin toisen kitaristin paikalla näkemään Technicolour-bändistä tutuksi tullut Gary! “Lähtökohtana oli löytää keikoille komppikitaristi, sillä meidän kitaraosuudet on sovitettu kahdelle kitaralle jo neljän levyn ajan”, sanoo Jonne ja lisää “mietimme pitkään tulevan kitaristin roolia ja päädyimme yhdessä tähän ratkaisuun. Käytännössä ajamme kaveria sisään ja aika näyttää mitten käy”.
Gary kommentoi uutta pestiään: “Olemme tunteneet jätkien kanssa toisemme noin seitsemän vuotta. Olin Technicolourin riveissä ja yhteiskeikoilla Negativen kanssa sen alkuaikoina. Antin (Anatomyn) kanssa tuli joskus puhetta, mitäpä jos lähtisin soittamaan Negativeen, kun olemme kavereita ja saattaisin sopia hyvin bändiin. Tässä sitä ollaan! Tarkoituksena on kuitenkin katsella rauhassa, miten sopeudun bändiin ja tätä tilannetta pidetään tällä hetkellä ns. siirtymävaiheena. Olen ollut treeneissä ja kaikki on mennyt luontevasti eteenpäin. On ollut mahtavaa huomata, että bändin sisällä on hyvä ja vapautunut henki. Itselläni on myös ollut todella hyvä olla. Tämä pitää vielä mainita: jos bändissä on kaksi kitaristia niin mikä parasta jos ne vielä “rimmaa”: Larry ja Gary :).

Garyn ensimmäinen live-esiintyminen Negativen riveissä kotimaassa tapahtuu Ideaparkissa la 10.5.!

www.negative.fi
www.myspace.com/negative

-->