Pate Mustajärvi julkaisee levyllisen Juice Leskisen kappaleita 21.10.09

Pate Mustajärvi julkaisee levyllisen Juice Leskisen kappaleita 21.10.09

Popeda-yhtyeen veturina tunnettu Pate Mustajärvi on bändin ohella ehtinyt rakentaa myös omaa soolouraansa. Sysäyksen tähän antoi vuonna 1983 yhdessä Juice Leskinen Grand Slamin kanssa levytetty ”Elämässä pitää olla runkkua / Yhdessä itkien” -single, joka oli iso hitti ja aloitti Mustajärven ja Leskisen työtoveruuden. Vuosien saatossa toveruus muodostui ystävyydeksi kunnes Leskinen siirtyi johtamaan taivaallista orkesteria vuonna 2006.

Kolme vuotta Juicen poismenon jälkeen Mustajärvi on valmis julkaisemaan levyllisen hyvän ystävänsä, sanoittajalegenda Leskisen kappaleita. Biiseiksi valikoitui Mustajärvelle itselleen tärkeitä Juice-biisejä kuten jo singlenä julkaistu ”Kaksoiselämää” sekä ”Vaiti, aivan hiljaa” ja Juicen opetus sekä levyn nimikappale ”Ollaan ihmisiksi”. Mukana on myös Juicen Patelle kirjoittamat kaksi kappaletta ”Terva ja höyhenet” ja ”Ennen vanhaan ikurissa”, joita ei ole aiemmin julkaistu. Nyt sanoitukset on kaivettu kätköistä ja kitaristina levyllä toimiva Ari Kankaanpää on tehnyt kappaleisiin sävellykset.

Keskiviikkona 21.10 julkaistavalla ”Ollaan ihmisiksi” levyllä kohtaavat manserock-ikonien, Juice Leskisen terävä kynä sekä Pate Mustajärven tunnetta täynnä oleva tulkinta.

”Sanat? On vain Juicen sanat ja musiikki. Ota hyvä asento ja ole ihmisiksi” – Pate Mustajärvi, 2009.

Biisilista:
1. Yölento
2. Pienestä pitäen
3. Kaksoiselämää
4. Ennen vanhaan Ikurissa
5. Anni Domini
6. Outoon valoon
7. Vaiti, aivan hiljaa
8. Piru vie
9. Terva ja höyhenet
10. Risainen elämä
11. I Love You
12. Hypätään koskeen
13. Ollaan ihmisiksi

Kokoonpano:
Pate Mustajärvi – laulu
Ari Kankaanpää – kitara
Jaan Wessman – basso
Tommi Rautiainen – rummut
Safka Pekkonen – koskettimet
Mongo Aaltonen – perkussiot
Nina Tapio – taustalaulu
Henna-Riikka Siitonen – taustalaulu
Jani Viitanen – taustalaulu

Discografia:
Nyt! – 1984
Lago Negro – 1988
Ikurin turbiini – 1995
Vol. 4 – 1998
Ukkometso – 2000
Ajan päivin, ajan öin – 2005
Miehen tie (tuplakokoelma) – 2006
Ollaan ihmisiksi – 2009

Lisätiedot (biisinäytteet kuunneltavissa alkaen 21.9.09):
www.pate.fi