Rival Sons julkaisi uuden singlen ja musavideon "Until The Sun Comes"

Rival Sons julkaisi uuden singlen ja musavideon "Until The Sun Comes"

Lokakuussa kolmella keikalla suomalaisia hurmannut jenkkiviisikko Rival Sons on julkaissut syyskuussa ilmestyneeltä ”Keep On Swinging” -albumilta uuden ”Until The Sun Comes” -singlen. Kappaleesta on tehty myös video, jonka ohjaamisesta vastaa Simon Gesrel. Animoidun videon on tehnyt mainetta niittänyt Michel Gondry, joka tunnetaan töistään mm. The White Stripes -yhtyeelle ja Björkille.

Laulaja Jay Buchanan on videosta innoissaan ja antaa puheenvuoron videon ohjaajalle:

”Videon tekemisessä pari viikkoa kului valmisteluun, neljä viikkoa animoimiseen ja kolme viikkoa muuhun jälkituotantoon. Videon inspiraationa on toiminut mm. Mad Max ja Street Hawk -leffat sekä Knight Rider ja Street Hawk -sarjat. Kaiken kaikkiaan meillä oli käytössä kolme eri lavastetta, leluista tuunattu pieni hahmo ja moottoripyörä sekä glyseriinillä öljytty ja hiekalla peitetty alaston nainen. Seksuaalisesta loppulatauksesta huolimatta, video pysyy sallittuna kaiken ikäisille”, kertoo Michel Gondry.

Katso video osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=Zli8dFjrfxs

RIVAL SONS online:
Official site – http://www.rivalsons.com
Facebook – http://www.facebook.com/rivalsons
MySpace – http://www.myspace.com/rivalsons
Twitter – http://twitter.com/rivalsons