Sami Hedbergin kevään ainoa soolokeikka Helsingin Jäähallilla

Sami Hedbergin kevään ainoa soolokeikka Helsingin Jäähallilla

* Sami Hedberg Live yhdistää live-musiikin ja stand upin
* Hedberg kuvaa keväällä myös jatko-osaa supersuosittuun elokuvaan

Koomikko-viihdyttäjä Sami Hedberg esittää kevään ainoan soolokeikkansa Helsingin jäähallilla lauantaina 28.5.2016. Stand upin ja live-musiikin yhdistävä Sami Hedberg Live on yksi harvoista keikoista, jolle pääsevät myös Hedbergin alaikäiset fanit.

Sami Hedberg Liven sisällöstä paljastetaan lisää myöhemmin. Varmaa kuitenkin on, että hulvaton kokovartalomies riemastuttavine hahmoineen ja Jäähallin mittavat puitteet luovat ainutlaatuisen illan, joka riemastuttaa pitkään keikan jälkeenkin.

Sami Hedbergin kiireinen vuosi 2015 huipentui 12.12. Hartwall Arenalle, missä hänelle ojennettiin virallinen todistus stand up -keikkojen Guinnessin maailmanennätyksen rikkomisesta. 10-vuotisjuhlavuotensa aikana Hedberg teki uskomattomat 365 keikkaa, joista 309 hyväksyttiin osaksi uutta maailmanennätystä.

365-kiertueellaan Hedberg keikkaili ympäri Suomen sellaisissakin kunnissa, joissa stand upia ei ollut aiemmin juuri nähty.  Kiireisimpinä aikoina esiintymisiä kertyi kolme päivässä. Ensi keväänä Hedberg, joka viettää parhaillaan ansaittua talvitaukoa, suuntaa ainoan sooloshow’nsa lisäksi suositun Luokkakokous-elokuvan jatko-osan kuvauksiin.

 

 

SAMI HEDBERG LIVE
La 28.5.2016 klo 18.00
Helsingin Jäähalli 

Järjestäjä: Hedberg Entertainment
Ovet hallille 16.30, katsomoihin 17.00

Show’n kesto 2 h 15 min

Ohjeellinen ikäraja 10 vuotta.
Liput ilman palvelumaksuja alkaen 25/10 €

www.samihedberg.com
www.the365.fi
www.facebook.com/samihedberg
https://twitter.com/samihedberg
www.instagram.com/samihedberg