Suomalainen Swallow The Sun kiinnitetty kansainväliselle Century Media -yhtiölle

Suomalainen Swallow The Sun kiinnitetty kansainväliselle Century Media -yhtiölle

Kansainvälinen metallilevy-yhtiö Century Media on allekirjoittanut maailmanlaajuisen yhteistyösopimuksen suomalaisen Swallow The Sunin kanssa.

”Ei taida olla mikään uutinen, että pidämme Suomen pimeästä puolesta. Olemme ylpeitä saadessamme vihdoin mahdollisuuden työskennellä yhden Suomen synkimmän orkesterin kanssa, joka on julistanut doom-sanomaansa jo 15 vuotta. Kuulin ensimmäisen kerran heistä, kun kollegani julkaisi yhtyeen debyyttialbumin vinyyliversion hänen omalla labelillaan. Siitä lähtien olen tavannut bändiä mm. Moonsorrowin, Insomniumin ja Paradise Lostin keikkojen yhteydessä ja minusta on tullut heidän musiikkinsa suuri fani. On kunnia aloittaa yhteistyö heidän kanssaan aivan loistavalla uudella albumilla. Kippis seuraavalle 15 vuodelle!”, iloitsee Century Median A&R Jens Prüter.

Laulaja Mikko kommentoi: ”Olemme erittäin innoissamme päästyämme osaksi Century Media perhettä, levy-yhtiölle, joka on tehnyt vuosia hienoa työtä hienojen bändien parissa. Tämä on myös hyvä uutinen faneille. Jatkossa tulevia levyjämme on varmasti helpompi löytää kaupoista ympäri maailmaa. Parhaillaan olemmekin studiossa työstämässä vielä tänä vuonna ilmestyvää levyämme. Lisää hienoja uutisia seuraa myöhemmin.”

Kitaristi ja biisintekijä Juha: ”Olemme parhaillaan studiossa antamassa kaikkemme tulevalle albumille. Voimme luvata, että tuloksena on jotain, mitä ei ole kuultu aiemmin. Näinä aikoina haluamme painottaa ihmisille musiikin merkitystä ja arvoa. Lisää uutisia tulossa!”

Suomen doom/death metal -yhtye Swallow The Sun syntyi vuosituhannen vaihteessa, kun kitaristi Juha Raivio keräsi ystäviä ympäriltään perustaakseen bändin. Debyyttialbumin ”Morning Never Came” myötä kokoonpano valittiin Vuoden tulokkaaksi Infernossa ja albumi sai täydet pisteet Kerrangissa, joka julisti sen ”yhdeksi doom metallin hienoimmista hetkistä tähän saakka”.
Toinen kokopitkä ”Ghosts Of Loss” nousi sijalle 8 Suomen albumilistalla. Tämä, yhdessä lukuisten kiertueiden niin Suomessa kuin ulkomailla, loivat perustan Swallow The Sunin rakettimaiselle menestykselle. Tammikuussa 2007 yhtye julkaisi ”Hope”-levyn, joka sijoittui näyttävästi sijalle 3 Suomen albumilistalla. Doom-materiaalilla ei ollut kukaan muu yhtye koskaan aiemmin saavuttanut mitään vastaavaa. Seuraavana vuonna ”Plague Of Butterflies” -EP meni suoraan sijalle 1, ja sitä seurasi laaja kotimaan ja Amerikan kiertue. Vuoden 2009 kesällä, Swallow The Sun vietti kolme viikkoa Fascination Street -studioissa Ruotsissa tuottaja Jens Bogrenin kanssa äänittämässä neljättä levyään ”New Moon”. Albumi julkaistiin maailmanlaajuisesti Spinefarm Recordsin toimesta marraskuussa 2009. ”Emerald Forest And Blackbird”, yhtyeen viides ja viimeisin albumi julkaistiin helmikuussa 2012 niin ikään Spinefarm Recordsin kautta sijoittuen listalla jälleen hyvin, sijalle 2. Nyt Swallow The Sun työstää uutta, vielä nimeämätöntä kuudetta studioalbumiaan, joka julkaistaan talvella 2015.

SWALLOW THE SUN -kokoonpano: 
Juha Raivio – kitara
Markus Jämsen – kitara
Mikko Kotamäki – laulu
Matti Honkonen –basso
Aleksi Munter – koskettimet
Juuso Raatikainen – rummut