28
helmi 2018

Suomipop Festivaalin synttäriohjelma valmis – Tapahtuma laajenee toiseen kaupunkiin

* Viime vuonna loppuunmyyty Suomipop Festivaali Jyväskylässä viettää 10. juhlavuottaan
* Suomipop Festivaali laajenee tänä vuonna Ouluun
* Suomipop Festivaalien päiväkohtainen ohjelma on nyt julki

 

Suomipop Festivaali järjestetään tulevana kesänä nyt jo 10. kerran. Jyväskylässä vuodesta 2009 asti järjestetty festivaali laajenee juhlan kunniaksi myös Ouluun. Tapahtumat järjestetään Jyväskylän Lutakonaukiolla ja Oulun Kuusisaaressa samaan aikaan 12.-14.7. Ohjelmistoa tähdittävät kotimaiset huippuartistit.

Jyväskylän tapahtuman tuoreimpia artistikiinnityksiä ovat hittikone Teflon Brothers, pop-tähti SANNI, viime kesänä menestyneen paluun tehnyt Pikku G sekä ”Kun katsoit minuun” ja ”Kaikista kasvoista” -hiteistä tunnettu Anna Eriksson. Keski-Suomen kesän parhaimpia pop-juhlia saapuu vauhdittamaan myös parhaillaan toista albumiaan työstävä Ellinoora, 30-vuotisjuhliaan juhlistava Klamydia, suomiräpin esi-isä Raptori ja debyyttilevynsä maaliskuussa julkaiseva laulajatar Vesta.
Jo aiemmin julkistettujen esiintyjien listalla komeilevat muun muassa Cheek, Haloo Helsinki!, Nylon Beat ja JVG.

Oulun Suomipop Festivaalin uusimpia esiintyjäjulkaisuja ovat uudistunut ABREU, Arto Tuunelan johtama Pariisin Kevät, Pikku G, Emma-palkittu Reino Nordin, Anna Eriksson, Klamydia, SANNI ja Raptori. Ouluun saapuvat myös jo viime vuoden puolella julkistetut Kaija Koo, Nylon Beat, Tiktak, JVG, Neljä Ruusua, Haloo Helsinki! ja Jenni Vartiainen.

”On upeaa päästä levittämään suomipopin ilosanomaa myös Ouluun. Jyväskylän Suomipop Festivaali oli viime vuonna loppuunmyyty. Kotimainen musiikki elää vahvaa nousukauttaan ja on äärimmäisen vetovoimaista”, sanoo tapahtumien promoottori Timo Isomäki.

Suomipop Festivaalien päiväkohtainen ohjelmisto on nyt julkistettu ja lipunmyynti on käynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä. Myynnissä ovat yhden, kahden ja kolmen päivän festivaali- ja VIP-liput. Jyväskylän Suomipop Festivaaliin on lisäksi tarjolla lastenliput. Oulun tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.
Suomipop Festivaali Jyväskylä & Suomipop Festivaali Oulu
12.-14.7.2018
Lutakonaukio, Jyväskylä
Kuusisaari, Oulu

Esiintyjät:
Suomipop festivaali, Jyväskylä
TORSTAI: Tiktak, Apulanta, JVG, Pikku G, Popeda, Anna Eriksson, Teflon Brothers
PERJANTAI: Cheek, Nylon Beat, SANNI, Jenni Vartiainen, Juha Tapio, Neljä Ruusua, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Roope Salminen & Koirat, Yö
LAUANTAI: Haloo Helsinki!, Lauri Tähkä, Kaija Koo, Ellinoora, Raptori, Klamydia, Laura Voutilainen, Neon 2, Vesta

Suomipop festivaali, Oulu
TORSTAI: SANNI, Reino Nordin, Roope Salminen & Koirat, Laura Voutilainen, Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Raptori,
PERJANTAI: Haloo Helsinki!, Tiktak, Lauri Tähkä, Apulanta,  JVG, Popeda, Pikku G, Klamydia, Neon 2,
LAUANTAI: Nylon Beat, Juha Tapio, Pariisin Kevät, ABREU, Neljä Ruusua, Yö,  Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Teflon Brothers, Anna Eriksson

Liput:
1pv 69e
1pv vip 125e
2pv (pe-la) 110e
2pv vip 220e
3pv 125e
3pv vip 279e
Lasten lippu (3-10v) 11,50e (vain Jyväskylässä)

Lipunmyynti:
www.tiketti.fi ja www.lippu.fi

Ikäraja:
Jyväskylä: S, anniskelualue ja VIP K-18
Oulu: K-18

www.suomipopfestivaali.fi
www.facebook.com/suomipopfestivaali/
www.facebook.com/suomipopfestivaalioulu/
@suomipopfest
#suomipopfestivaali #suomipopjyväskylä #suomipopoulu