Tampereen kaupungin innovaatiokilpailun voitto Scouterille

Tampereen kaupungin innovaatiokilpailun voitto Scouterille

Rideascout Oy:n kehittämä Scouter mahdollistaa kaupunkipalvelun osallistavan kehityksen ja käytännön kokeilun

Tampereen kaupunki käynnisti marraskuussa 2015 innovaatiokilpailun, jossa haettiin ideoita sähköisen liikenteen edistämiseen. Kilpailun voittajaksi selviytyi kaksi uutta sähköistä kulkuneuvoa, joista toinen oli kaupunkipalvelun osallistavan kehityksen käytännön kokeilun mahdollistava Scouter.

Scouter on Tampereella kehitetty polttomoottoriton ja täysin äänetön sähköinen kevytkulkuneuvo, jota voi hyödyntää monessa kaupungin toiminnassa, henkilökuljetuksista logistiikkaan. ”Scouter-ajoneuvolla järjestetään myöhemmin kesällä koeajopäivä valittavan kohderyhmän kanssa” kertoo projektipäällikkö Elli Kotakorpi Tampereen kaupungilta.

Valinnassa painotettiin innovatiivisuuden lisäksi erityisesti ehdotusten potentiaalia vähentää polttomoottoreilla toimivaa henkilöautoliikennettä.

Ehdotukset arvioi asiantuntijaraati, jossa on mukana Tampereen kaupungin ja Tekesin edustajia. Innovaatiokilpailu on osa Tekesin rahoittamaa Sähköisen liikenteen ratkaisut – Tampere näyttää suuntaa -projektia. Tampereen kaupunki on laatinut vuonna 2014 sähköisen liikenteen toimenpidesuunnitelman, jonka tavoitteena on tehdä Tampereesta sähköisen liikenteen edelläkävijä vuoteen 2025 mennessä.

”Monet kaupungit on suunniteltu autojen ehdoilla vaikka kaupunkien pitäisi olla ihmisiä varten. Tulevaisuuden viihtyisässä, hiilineutraalissa kaupungissa kävelijöiden lisäksi kaduilla rullaavat Scouterit, polkupyörät ja sähköpotkulaudat joukkoliikenteen kanssa sulavasti rinnakkain”, kommentoi Rideascoutin Petri Pitkänen.

Scouterilla voi liikkua joko polkemalla tai sähkömoottorin avustuksella. Ajoneuvon osallistavan tuotekehittelyn prosessiin ovat osallistuneet lukuisat taustavaikuttajat eri aloilta.

Scouterin leveys on tasan metrin ja pituus noin kaksi metriä. Istuinpenkit ovat rinnakkain. Kevytajoneuvon maksiminopeus moottorilla on 25 km/h. Korin voi jokainen suunnitella itse tai valita sopivan Scouterin valikoimasta. Kulkuneuvon ajamiseen ei tarvita ajokorttia.

www.rideascout.fi