Tapsan Tahtien tapahtumissa vieraili yli 10 000 kävijää

Tapsan Tahtien tapahtumissa vieraili yli 10 000 kävijää

Poutasäässä vietetty 28. Tapsan Tahdit keräsi tapahtumapaikoille yhteensä yli 10 000 vierailijaa. Tapahtuman pääareenana toimi tänäkin vuonna Pirkkalaistorin Tahtiteltta, jossa oli päivisin maksutonta, pääosin paikallista ohjelmaa.

Perjantaipäivänä yleisö koki suuren yllätyksen, kun aiemmasta käytännöstä poiketen Iskelmä-Finlandia -palkinnon ehdokasasettelu ei ollut julkinen vaan voittaja paljastettiin vasta Tahtiteltan lavalla. Palkinto ojennettiin tänä vuonna kevyen musiikin eteen tehdystä työstä Katri Helenalle, joka myös esiintyi palkitsemisen yhteydessä. Palkinto jaettiin vuoden tauon jälkeen 13. kerran.

Perjantai-iltana täpötäydelle Tahtiteltan yleisölle esiintyivät Martti Servo & Napander sekä . Loppuunmyydyn lauantai-illan musiikillista antia tarjosivat Johanna Debreczeni ja Jouni Keronen sekä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. Ilta huipentui Paula Koivuniemen esiintymiseen.

”Viime vuonna Tapsan Tahdit palautettiin Pirkkalaistorille, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Tänä vuonna yleisö löysi tapahtuman jälleen erinomaisen hyvin. Lauantai oli loppuunmyyty ja avajaisiltakin melkein”, kommentoi tyytyväisenä tuottaja Jukka Heinämäki.

Tapsan Tahdit huipentui tänään sunnuntaina Poutunpuiston maksuttomaan koko perheen Onnenpäivä-tapahtumaan, jossa esiintyivät nuorison suosikit Mööttörin Jyrinä, Mikael Gabriel ja Brädi. Lisäksi puistossa oli lukuisia toimintapisteitä. Iltapäivälle osuneesta rankkasateesta huolimatta tapahtuma keräsi paljon ja monen ikäistä yleisöä. Tänä vuonna se houkutteli paikalle runsaasti erityisesti nuorisoa.

Järjestäjät haluavat kiittää yleisöä mallikkaasti sujuneesta tapahtumasta ja toivottaa mukavaa kesän jatkoa.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Tapio Rautavaaran syntymästä ja asia tullaan huomioimaan Tapsan Tahtien ohjelmistossa. Tapsan Tahdit ensi vuonna 7.-9.8.2015.

www.tapsantahdit.fi
www.facebook.com/tapsantahdit