Ti-Ti Nalle tien päälle

Ti-Ti Nalle tien päälle

Ti-Ti Nalle syntyi 26 vuotta sitten ja on ehtinyt ilahduttaa sekä viihdyttää jo useampaa sukupolvea. Vuosien varrella nalleperhe on kasvanut, konserttikiertueet saavuttaneet jättimenestyksen ja Ikaalisten kylpylän kupeessa sijaitseva Ti-Ti Nallen Talokin kerätä yhä suurempia vierailijajoukkoja.

Joka syksyinen konserttikiertue starttaa Salon urheilutalolta huomenna erjantaina 30.10. ja ehtii 17.1.2016 mennessä mennessä vierailla 26 eri paikkakunnalla. Liki 35 000 katsojaa keräävä kiertue antoi tänä vuonna uusia haasteita käsikirjoitukselle ja lavan visualisointiin, kun tarina sukeltaa meren syvyyksiin. ”Ainakin sieltä löytyvät merenneito, liaanitar, meduusatar, tankotanssija, meritähti ja jättisimpukka”, lupaa Riitta, joka on tehnyt kiertueelle myös uusia lauluja.

Ti-Ti Nalle -kiertueen tuotanto tulee olemaan tyylilleen ominaisesti massiivinen. Koko lavarekvisiittakalusto sekä tekniikka matkaavat useammalla kiertuevankkurilla paikkakunnalta toiselle. Esiintymisareenoina toimivat konserttisalit, joihin rakentuvat LED-screenit sekä mittava määrä muuta rekvisiittaa. Merenalainen maailma -tarinassa lavalla vierailevat nalleperheen ja Riitan lisäksi meren asukit.

Lastentarhanopettajaksi ja musiikkileikkikoulunopettajaksi kouluttautunut Riitta Korpela on tarjonnut lapsille musiikkiteatterin keinoin elämyksiä ja varhaiskasvatusta jo 26 vuoden ajan. Ti-Ti Nallen levyjä ja dvd:itä on molempia myyty yli puoli miljoonaa. Ikaalisten kylpylän naapurissa sijiatseva Ti-Ti Nallen Talo on perheiden suosima matkakohde. MTV Juniorilla nallella on oma ohjelma. Syyskiertueille osallistuu vuosittain noin 35 000 Ti-Ti-fania. Lisäksi Ti-Ti Nalle nähdään kevätkiertueella ja yksittäisissä konserteissa. 

Ti-Ti Nalle & Merenalainen maailma -kiertue

30.10. Salo, urheilutalo
31.10. Lohja, Laurentius-sali
1.11. Järvenpää, Järvenpäätalo
7.11. Jyväskylä, Paviljonki
8.11. Mikkeli, Mikaeli
9.11. Joensuu, Carelia-sali
10.11. Kuopio, Musiikkikeskus
11.11. Iisalmi, Kulttuurikeskus
12.11. Lieksa, Brahe-sali
13.11. Kajaani, Kaukametsä
14.11. Tornio, Lappia-Sali
15.11. Oulu, Madetojasali
17.11. Kokkola, Snellman-Sali
18.11. Vaasa, Vaasan ammattiopisto
19.11. Nurmo, Nurmohalli
21.11. Turku, Turun konserttitalo
22.11. Tampere, Tampere-talo
23.11. Lahti, Sibeliustalo
29.11. Hämeenlinna, verkatehdas
4.12. Helsinki, Finlandiatalo
5.12. Pori, Promenadi
11.12. Imatra, Karelia-sali
12.12. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
13.12. Kuusankoski, Kuusankoskitalo
16.1. Hyvinkää, Hyvinkääsali
17.1. Espoo, Tapiolasali

Katso esitysajat ja ennakkolipunmyyntipaikat sekä lippujen hinnat: http://titinalle.fi/konsertit/

#titinalle @titinalle
www.titinalle.fi