Turisas kotimaan keikkalavoille lokakuussa

Turisas kotimaan keikkalavoille lokakuussa

Fennoskandinaavista folkmetallia työstävä Turisas nousee Suomen keikkalavoille Tampereella, Turussa ja Helsingissä lokakuun lopussa. Kiinaa, Japania ja Australiaa myöten viime ajat reissannut yhtye on valtavassa nosteessa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Erityisesti Englannissa Turisas nauttii kulttimainetta, mutta se on ottanut jalansijaa myös rapakon toisella puolella sekä koko Euroopassa.

Turisas kampeaa pitkän odotuksen jälkeen kotimaan lauteille. Verta, hikeä, turkista ja nahkaa voi aistia intiimissä klubitunnelmassa ja kuulla ensi kertaa livenä myös yhtyeen tuoretta materiaalia, sillä bändi julkaisee yhden uuden biisin ”Supernaut” digisinglenä 6.10. Uutta kokopitkää on lupa odotella ensi vuoden puolella. Ennakkolipunmyynti lokakuun keikoille alkaa ke 8.9.2010.

Turisaksen keikka jättää ikuisen muistijäljen, joten bändin livemenosta paitsi jääneiden kannattaa viimeistään nyt tulla tarkistamaan, mistä muut puhuvat!

Keikat:
29.10. 2010 Pakkahuone Tampere (ovet klo 19), K-15 / K-18
30.10.2010 Nosturi Helsinki (ovet klo 21)
31.10.2010 Klubi Turku (ovet klo 19)

Liput:
Helsinki & Tampere: 17e
Turku: 14e/16e

Ennakkolipunmyynti ke 8.9.2010 alkaen:
Helsinki & Tampere: Tiketti www.tiketti.fi ja Lippupalvelu www.lippupalvelu.fi
Turku: Tiketti www.tiketti.fi

http://www.turisas.com
http://www.myspace.com/turisasofficial