Yön video kuvattiin härkätaisteluareenalla Espanjassa

Yön video kuvattiin härkätaisteluareenalla Espanjassa

Tulevaa Yön 35-vuotisjuhlavuotta ja sen mukanaan tuomaa keväistä uutta albumia siivittää levyn avaussingle ”Minne tuulet vie”, jonka video kuvattiin lokakuussa Espanjan auringon alla Mijasin kylässä Fuengirolan pohjoispuolella. Kuvauspaikkana toimi härkätaisteluareena.

Yön juhlavuoden albumia lähdettiin tekemään uusin ottein. Yhtyeen taustavoimia uudistettiin, kun albumin tuottajaksi valikoitui dynaaminen ja rohkea studiokonkari Jimmy Westerlund, jonka kätten työtä on jo kyseinen sinkku- ja videobiisi. Mies teki hyvää jälkeä Yön edellisen albumin ”Jään sun viereen” -radiohitillä ja Jonne Aaronin sekä Sturm und Drangin kanssa. Westerlundin lisäksi albumituotannosta vastaa Sony Musicin A&R-johtaja, Haloo Helsinki! -yhtyeenkin kanssa työskentelevä Gabi Hakanen.

”Olen ollut useita kertoja Espanjan aurinkorannikolla ja eräällä kerralla poikkesimme Mijaksen kylässä, johon ihastuin, ja jonne monesti palasin. Kävelin vuorilla ja mieleeni jäi ylhäältä katselemani Mijaksen härkätaisteluareena. Kun levy-yhtiön palaverissa nousivat esiin uuden biisin valoisuus ja täysin uusi ote, päätimme, että annetaan sen näkyä videollakin. Kun kuvaukset olivat mahdollista aikatauluttaa Espanjan keikkamme yhteyteen, oli kuvauslokaatio sillä selvä”, toteaa Olli Lindholm.

Kuvauspaikkana toimi Mijaksen härkätaisteluareena ja järjestelyissä auttoivat paikalliset suomalaiset, Backline Rentalin Kari Reini sekä Mijas Naturalin kauneushoitolayrittäjä Kristiina Tähtinen.
”Aiemmilla matkoillani olin sattumalta tutustunut kylän paikalliseen suomalaiseen kauneushoitolayrittäjään, joka kertoi haluavansa tarjota minulle Voice of Finland -tuomarin ominaisuudessa yhteistyötä. Yö-yhtyeestä hän tuskin oli edes kuullut. Kun levy-yhtiöpalaverissa videokuvauslokaatio oli päätetty, Mijas Naturalin edustaja Kristiina Tähtinen auttoi videokuvausjärjestelyissä paikan päällä. Tavoitteenamme oli hakea videoon luonnonvaloa, jota tällä hetkellä Suomesta ei löydy. Sitä saatiin ja paljon muutakin; lopputuloksena kokonaisuudessaan loistava video, joka toivon mukaan puhuttelee niin yhtyeen faneja kuin uuttakin yleisöä”,
Lindholm sanoo.

Katso video: https://www.youtube.com/watch?v=u-RuV42TMsg

Kuuntele biisi Spotifysta!

Yö valmistelee tulevan kevään levyään ja tekee vain muutaman esiintymisen ennen toukokuista vielä nimeämätöntä albumiaan. Muista juhlallisuuksista yhtye tiedottaa myöhemmin. Sitä ennen bändin voi nähdä livenä näillä paikkakunnilla:
13.11. Hankasalmi, Revontuli
14.11. Oulu, Radisson Blu Piknik Klubi
21.11. Joensuu, Night Sokos Hotel Kimmel
27.11. Helsinki, The Circus (Popedan kanssa)
28.11. Turku, Logomo (Popedan kanssa)
4.12. Vaasa, Rewell Center
5.12. Jämsä, Himos Areena
10.12. Tampere, Yo-talo
11.12. Kotka, Amarillo
12.12. Järvenpää, Scandic Järvenpää

 

#yöyhtye
likaisetlegendat.com

facebook.com/yoofficial