Elokuvaliput tulevat myyntiin 17.11. klo 14.00
Liki kaksi miljoonaa levyä myynyt Suomen suurin yhtye Eppu Normaali viettää parhaillaan 40-vuotisjuhlavuottaan, joka huipentuu perjantaina 2.12. omaan elokuvaan. EPUT-elokuva kertoo suomirockin jättiläisestä, jonka biisit tuntee jokainen, mutta tarinat niiden takaa vain harva. Elokuvassa tarkastellaan yhtyeen koko pitkää uraa lapsuusvuosista tähän päivään, ensimmäisestä keikasta loppuunmyytyihin areenoihin. Kamerat pääsevät ensimmäistä kertaa paikkoihin, jonne niillä ei aiemmin ole ollut asiaa. Yhtye avaa avoimesti menneisyyttään – myös sen vaikeita aiheita ja vaiheita.
”Kyllä totuuden saa aina sanoa”, kommentoi elokuvaa tuoreeltaan Eppujen solisti ja sanoittaja Martti Syrjä.
EPUT on myös koskettava kuvaus veljeydestä, kun kaksi erilaista veljestä yrittää mahtua samaan kokoonpanoon. Ennen kaikkea EPUT on aito kuvaus intohimoisesta halusta esiintyä, soittamisen vimmasta, joka alussa voitti taidotkin.
”Tajuan nyt melkein itsekin, mistä on kysymys”, sanoo leffasta Pantse Syrjä.
EPUT-elokuva saa ensi-iltansa 2.12. elokuvateattereissa kautta maan. Liput tulevat myyntiin 17.11. klo 14.00 esimerkiksi osoitteissa www.finnkino.fi ja www.biorex.fi. Elokuvan erikoisensi-ilta järjestetään samana päivänä Espoon Metro Areenalla. Areenalla elokuva esitetään juhlavasti jättivalkokankaalta ja ensi-illan kruunaa elokuvan jälkeen puoliakustinen Eppu Normaalin keikka. Lipunmyynti on käynnissä osoitteessa www.ticketmaster.fi. Elokuvan tuotannosta vastaa Aito Media ja sen levittää SF Studios.
”Elokuvassa liikutaan kahdella tasolla, historian keskeisissä hetkissä ja seurataan elämää nykyajassa. Olemme valinneet yhdeksi kerrontatavaksi intensiivisen direct eye -tekniikan. Suomeksi se tarkoittaa, että elokuvassa päähenkilöt kertovat tarinansa katsojalle silmästä silmään”, kertoo tuottaja Ilkka Hynninen.
Elokuvan on ohjannut Saku Pollari, joka on ohjannut aiemmin muun muassa palkitun tv-dokumentin Kansalainen Jussila. Aito Media ja Saku Pollari ovat aiemmin tehneet yhdessä dokumenttielokuvia kuten Sielunpelastajat ja Paluu Bagdadiin sekä useita menestyssarjoja televisioon kuten Venäjän halki 30 päivässä ja Poliisit.
”Oli hienoa huomata, kuinka eläväisiä ja hyviä tarinankertojia Eput ovat. Jokainen tuo oman mausteensa elokuvaan omalla rehellisellä ja persoonallisella tyylillään”, kuvailee projektia ohjaaja Saku Pollari.
Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlavuoteen on sisältynyt jo elokuinen loppuunmyyty Tampereen Ratinan stadionin konsertti yhdessä Tampere Filharmonian kanssa, päivitetty Tiimalasin santaa -kirjajulkaisu sekä valokuvanäyttelyt Tampereella ja Helsingissä. Lisäksi luvassa on elokuvan ja ensi-iltajuhlan lisäksi jo Ratinassa koettu yhteiskonsertti Tampere Filharmonian kanssa. Tämä toteutuu Espoon Metro Areenalla ensi-iltajuhlaa seuraavana päivänä lauantaina 3.12.2016. Konsertissa nähdään myös vierailijoita. Liput myy www.ticketmaster.fi.
www.eppunormaali.fi
www.facebook.com/eppunormaali
www.instagram.com/eppunormaalivirallinen/