Kuva: Marilena Grispou
Rakkautta ja virtahepoja saa ensi-iltansa tänään. Elokuvassa nähdään sekä Jenni Vartiaisen valkokangasdebyytti että kohtaus, jossa Aku Sipola tulkitsee Rita Behmin kirjoittaman kappaleen.
Dome Karukosken ohjaama romanttinen draamaelokuva Rakkautta ja virtahepoja saa ensi-iltansa tänään perjantaina 25. syyskuuta. Kreikassa kuvattu elokuva kertoo kahdesta toisilleen tuntemattomasta henkilöstä, jotka kohtaavat kreikkalaissuomalaisissa häissä.
Pääosissa ovat Pihla Viitala (Eevis) ja Aku Sipola (Touko) sekä elokuvadebyyttinsä tekevä Jenni Vartiainen (Leena).
Elokuvassa nähdään kohtaus, jossa Aku Sipolan esittämä Touko tarttuu kitaraan ja tulkitsee Rita Behmin elokuvaa varten kirjoittaman kappaleen.
Katso kohtaus videolta: https://youtu.be/-Fw3b2Lt-dM
”Kirjoittaessa elokuvaa mietin hetkeä, jossa Toukon hahmo pääsee toteuttamaan unelmansa ja esiintymään elämänsä ehkä vaikeimpana hetkenä. Rita Behm kirjoitti kohtaukseen mahtavan kappaleen, ja Aku tulkitsi sen upeasti. Olen vilpittömän onnellinen lopputuloksesta”, sanoo Dome Karukoski.
Ensimmäistä kertaa valkokankaalla nähtävä Jenni Vartiainen esittää Toukon vaimoa, tunnettua laulajatähti Leenaa. Leena huomaa Toukon ja Eeviksen välisen vetovoiman, kun häiden juhlat etenevät Kreikan merimaisemissa.
Elokuvassa näyttelevät myös muun muassa Kristo Salminen sekä vuosi sitten menehtynyt näyttelijä Tomi Alatalo. Elokuva perustuu kirjailija-käsikirjoittaja Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot-menestysromaaniin.
Elokuvan tuottaa Yellow Film & TV:n Marko Talli yhteistyössä paikallisen Avaton Filmsin kanssa. Elokuvan levittää Nordisk Film.
Trailer: https://youtu.be/F-4OsuguX-8
