Doom Unit 10 vuotta – uusi biisi Black Day Comes julki!

Doom Unit 10 vuotta – uusi biisi Black Day Comes julki!

Tamperelainen rock-yhtye Doom Unit valtasi 10 vuotta sitten ”Cross the Line” -debyyttialbumillaan listakärjen ja levyn avaussinkulla ”Killing Time” rokkiradion soittolistat. Yhtye aktivoituu juhlavuoden kunniaksi julkaisemalla uuden sinkun ”Black Day Comes”. Sävellys on yhtyeen käsialaa. Sanoituksesta vastasivat Doom Unitin laulaja-kitaristi Jape Ylinikka sekä Antti Ravín, tuotannosta puolestaan Happoradion riveistä tuttu AH Haapasalo.

Kuuntele biisi: https://spoti.fi/2m4tIJa

”Biisi kertoo siitä, kuinka läheisen ihmisen kamppaillessa raskaiden asioiden kanssa, on tärkeää, ettei kukaan lannistu. Toivonkipinä on aina olemassa”, avaa biisin taustaa Jape Ylinikka. 

Doom Unit ehti julkaista 10 vuoden aikana kolme albumia ja toistakymmentä sinkkua sekä tehdä kymmeniä kiertueita. Yhtyeen debyyttisinkku ”Killing Time” on kerännyt liki 2 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Biisi oli myös kauhuelokuva Skeleton Crew’n sekä tv-sarja Harper’s Islandin promon trailerbiisi. Sittemmin kappale soi radion lisäksi lätkäkaukaloissa ja ohjelmatrailereissa. Tiiviisti alkuvuodet keikkaillut yhtye on viime vuosina elänyt hiljaiseloa, mutta aktivoitui kesällä lämmitellen Helsingin Kaisaniemessä innoittajaansa ja esikuvaansa Alice in Chains -yhtyettä.

10-vuotisjuhlan kunniaksi yhtye tullaan näkemään keväällä myös ”10 vuotta, 10 keikkaa” -juhlakiertueella. Kiertue julkistetaan lokakuussa. 

Black Day Comes Spotifyssa: https://spoti.fi/2m4tIJa

Black Day Comes -lyriikkavideo: https://youtu.be/OSu0ODLmSYE

Doom Unit -pressikuvat: https://www.propromotion.fi/asiakkaat/doom-unit/
Kuvaaja Róbert Frankó

www.doomunit.com
www.facebook.com/doomunit/

Lisätiedot:
JULKAISU ProRecords / ProPromotion Oy
JAKELU Playground Music Oy
MANAGEMENT ProPromotion Oy / Hype Productions
OHJELMAMYYNTI Tommi Liimatainen, tommi@hypeproductions.fi
MEDIATIEDOTUS Taija Holm, taija@propromotion.fi, 040 748 3435

-->