Eppu Normaalin levylle nimi ja kansi

Eppu Normaalin levylle nimi ja kansi

Eppu Normaali -yhtyeen 5.9. julkaistava albumi on saanut nimekseen ”Syvään päähän”. Uusi levy on bändin 14. studioalbumi ja johdattaa kuulijat tuoreiden Eppu-viisujen äärelle – tällä kertaa ilman 11 vuoden odotustaukoa. “Syvään päähän” albumin alkupalat tarjoiltiin jo kesäkuussa, kun ”Jokainen hetki historian” alkoi soida radioissa.

Eppu Normaalin tulevan levyn kannen on maalannut Suomen ykkösrivin kuvataiteilijoihin lukeutuva Kaj Stenvall. Koko maan kattava Eppu-kiertue starttaa lokakuussa ja jatkuu aina marraskuun loppupuolelle asti. Kiertueajat- ja paikat julkistetaan syyskuussa.

Pressikuvat: www.eppunormaali.fi/press tai tämän sivuston ”Media” osiosta.

-->