Koulubändistä hurjan muodonmuutoksen kautta melodiseksi ja energiseksi suomirock-hornetiksi muodostuneen Flinchin uusi albumi ”Irrallaan” julkaistaan 9.4.2008. Tämän kakkoslevyn tuottajana on häärinyt bändin laulajan, Villen isoveljenäkin tunnettu Negativen Jonne Aaron. Yhtyeen 2006 julkaistu debyyttialbumi ”Kuvastin” ylsi sijalle 17 Suomen virallisella listalla, ja levyn sinkkulohkaisut nähtiin singlelistan sijoilla 2 (”Liikaa”) ja 3 (”Tuulet”).
Raju jäsenistönvaihdos tapahtui keväällä 2007. Alkuperäisestä miehistöstä jäljellä oleva, bändin perustaja-keulahahmo Ville kommentoi vaihdosta: ”Alkuperäinen kokoonpano tuli siihen pisteeseen, ettei oikein muuta vaihtoehtoa ollut. Yhtyeen jäsenillä oli halu tehdä muita asioita. Flinchin läpikäymistä kokoonpanomuutoksista huolimatta fanit ovat pysyneet mukana uskollisesti, ja uudetkin ovat löytäneet tiensä keikoille ja diggailleet! Palaute on pitkälti ollut hyvin positiivista.”
Flinchin ensimmäisen kokoonpanon historia juontaa juurensa vuoteen 2003, jolloin nokialaiset koulupojat laulaja Villen johdolla pistivät bändin pystyyn. Aluksi yhtyettä syyteltiin ”isoveljen suosiolla ratsastamisesta”, ja vain siitä syystä, että Ville sattuu olemaan Jonne Aaronin pikkuveli. Korkealla työmoraalilla ja kunnianhimolla varustetulla uudella kokoonpanolla on kuitenkin omat tavoitteensa ja tulevaisuuden suunnitelmansa, ja yhtye toivookin uusia, hyvän musiikin nälkäisiä ja ennakkoluulottomia ihmisiä keikoilleen löytämään Flinchin iloisen, mutta synkän, ja samalla voimakkaan maailman! Isoveljensä jalanjälkiä seuraamatta Flinch tekee musiikkiaan suomenkielellä -kohdeyleisö tosin on osittain sama, hyvän rockmusiikin rakastajat.
Vaikka tulevaisuus näyttää kirkkaalta, taivalta tähtiä kohti varjostaa ikävä seikka; osa bändin ex-jäsenistä suunnittelee haastavansa yhtyettä oikeuteen. Edellinen miehistö lienee suivaantunut siitä, että uutta miehistöä luotsataan eteenpäin alunperin Villen keksimällä Flinch-nimellä. Vanhan porukan jupina alkoi, kun yhtyeen tammikuussa 2008 julkaistu ”Taivas Tähtiverhoineen” –single alkoi soida radioissa. Seuraava sinkkulohkaisu on nimeltään ”1986”. Tuleva ”Irrallaan” albumi tulee sisältämään nämä kaksi singlelohkaisua, levyn nimikappaleen sekä seitsemän biisin verran muita kovalla otteella rullaavia rock-ralleja. ”Taivas tähtiverhoineen” video on tsekattavissa täältä: http://www.youtube.com/watch?v=oytR9X-E1eg
Alkuperäisellä kokoonpanolla Flinch ehti tekemään n. 60 keikkaa, uudella miehistöllä on takanaan viitisen keikkaa, ja lisää on luvassa:
9.3. Turku, Vimma
23.5. Pyynikin urheilukenttä, Tampere
…tsekkaa ajankohtaiset keikkatiedot www.popgee.fi
Biisilista:
1. Suru kasvoilla
2. 1986
3. Taivas Tähtiverhoineen
4. Huutaen
5. Ansa
6. Elämäänsä Eksynyt
7. Irrallaan
8. Lähtösi Jälkeen
9. Tulva
10. Mee Pois
BÄNDI:
Ville –laulu
Jaakko –kitara
Haiwe –kitara
Tommi T –basso
Oskari –rummut
Flinch-sivut: www.hypeproductions.fi/flinch
Promokuvat: www.hypeproductions.fi/flinch/media.html
Kuuntele sinkkubiisit: www.myspace.com/flinchband