Grand Slam julkaisee EP:n 4.11. ja lähtee konserttikiertueelle 5.2.

Grand Slam julkaisee EP:n 4.11. ja lähtee konserttikiertueelle 5.2.

Yksi 1980-luvun suosituimmista yhtyeistä, Grand Slam, oli Juice Leskisen pitkäikäisin yhtye. Se julkaisi seitsemän albumia, jotka olivat Leskisen uran myydyimpiä levyjä. Grand Slam keskeytti pidemmän hiljaiselon keikkarintamalla vuoden 2007 kesällä jatkaen keikkailua jälleen 2008 suvijuhlilla. Bändin keikkoja pidettiin jo 1980-luvulla ”tapauksina”, koska ne sisälsivät teatraalisia elementtejä, pienoisnäytelmiä ja improvisoituja laulunumeroita. Palatessaan live-kentälle, bändi osoitti, ettei meno ollut hiipunut.

”Kuka meistä uskaltaa” -EP:n sisältö
Nyt Grand Slam palaa myös ääniterintamalle julkaisemalla ”Kuka meistä uskaltaa” -EP:n, jolla kuullaan Leskisen kynäilemiä kappaleita yhteensä neljä. Aiemmin julkaisemattoman EP:n nimibiisin lisäksi sen raidoilta löytyvät ”Luonas kai olla saan”, legendaarinen ”Viidestoista yö” sekä klassikko ”Kaksoiselämää”.

”Kuka meistä uskaltaa” -biisin tausta
”Kuka meistä uskaltaa -biisin piti olla mukana vuonna 1991 Juice Leskinen Grand Slam LP:llä ”Taivaan kappaleita”. Biisi oli tuolloin jo valmis sävellys sekä sanoitus ja siihen oli tehty laulelmatyyppinen sovitus. Laulun äänitystä ei kuitenkaan ehditty aloittaa, kun huomattiin, että LP:tä varten jo aiemmin nauhoitettu ”Norjalainen villapaita” oli sovitukseltaan ja musiikilliselta luonteeltaan samanhenkinen kuin ”Kuka meistä uskaltaa” -laulusta oli tarkoitus tehdä. Myös sillä oli merkitystä, että kappale meni hieman sivuun ”Taivaan kappaleita” -LP:n teemasta. Niinpä raita jäi ylimääräiseksi ja se laitettiin arkistoon odottamaan uutta aikaa”, kertoo Grand Slam -yhtyeen Anssi Tikanmäki.

Nyt, lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin äänitetty biisi, sai uuden sovituksen ja soi vanhan liiton kaikuja uuden ajan soundeihin nerokkaasti yhdistellen. Se ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, sen kantaaottava teksti puhuttelee vuonna 2009 yhtälailla kuin vuonna 1991.

Studiolivenä äänitetty EP ja ”Viidestoista yö” radiosingle
Kaikki muutkin EP:llä olevat kappaleet – Luonas kai olla saan, Kaksoiselämää ja Viidestoista yö – ovat saaneet päivitetyn käsittelyn. Lähes 30 vuoden estradikokemuksen antamalla taidolla ja karismalla yhtyeen pääsolisti Puntti Valtonen tulkitsee vahvalla ja herkällä otteella levyn kaikki kappaleet.
Ensimmäinen radiosingle EP:ltä, ”Viidestoista yö” tarjoillaan kanaville lokakuun puolivälissä.
Grand Slamin studiolivenä äänitetty levy on rouhea, voimakas ja tunteita herättävä musiikkituokio. Klassikkokappaleet soivat tuoreesti, mutta samalla ne kuulostavat vanhalta, tutulta Grand Slamiltä ja vievät meidät muistoihin. Kuka meistä uskaltaa muistaa ne ajat, kun…

Grand Slam -konserttikikokemus
Grand Slam kokoaa rivit ja nousee EP:n myötä lavoille helmikuussa. Lipunmyyntikonsertteihin alkaa: 28.10.2009. Lipunmyyntipaikat alla.

”Ei elämästä selviä hengissä” -kiertue 2010
05.02. Hämeenlinna, Verkatehdas (Lippupalvelu)
06.02. Tampere, Tampere-talo (Lippupiste)
12.02. Jyväskylä, Paviljonki (Lippupalvelu)
13.02. Turku, konserttitalo (Lippupiste)
19.02. Kuopio, Musiikkikeskus (Lippupiste)
20.02. Helsinki, Finlandia-talo (Lippupalvelu)
26.02. Mikkeli, Mikaeli (Lippupalvelu)
27.02. Lahti, Sibeliustalo (Lippupalvelu)

Kokoonpano:
Ila Loueranta, Vesa Sytelä, Antti Tammilehto, Anssi Tikanmäki, Puntti Valtonen, Jari Yliaho

http://www.karppanen.fi/GrandSlam_07/index.htm