Henry Rollins tammikuussa Suomeen

Henry Rollins tammikuussa Suomeen

* Spoken word -artisti esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla la 30.1.2016
* Lipunmyynti alkaa pe 24.4.2015

Henry Rollinsin kolmen vuoden takainen ”The Long March 2012” -spoken word -menestyskiertue saa jatkoa, kun ”Charmingly Obstinate” -kiertue saapuu tammikuussa Keski-Eurooppaan, Englantiin ja Suomeen. Suursuosiota nauttiva superlahjakkuus täytti viime visiitillään Helsingin Savoy-teatterin ääriään myöten täyteen. Tällä kertaa yhdysvaltalainen verbaalinikkari avaa sanaisen arkkunsa Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 30.1.2016. Puolitoistatuntinen intensiivinen ja lennokas show on tunnetusti joskus venähtänyt jopa kolmituntiseksi spektaakkeliksi.

Punk-yhtye Black Flagin ja oman Rollins Bandin nokkamiehenä tunnettu Henry Rollins on monilahjakkuus, joka on tehnyt spoken word -keikkojen lisäksi myös radio-ohjelmia, tv- ja elokuvarooleja sekä kirjoittanut kirjoja ja runokokoelmia. Hänestä löytyy periksiantamattomuutta ja särmää sekä tunnetta ja sisäistä voimaa, joka liikuttaa ihmisiä maailmanlaajuisesti. Rollins ammentaa aiheita ja näkökulmia kokemuksistaan lukemattomilta reissuiltaan. Mies on kiertänyt mm. Pohjois-Korean ja Etelä-Sudanin, Iranin, Siperian sekä Nepalin.

Rollinsin tavaramerkkinä tunnettu käheä ääni ja loistavat anekdootit maailmanmenosta ovat jälleen täällä. Maailmanpolitiikka- ja -historia-aiheet sekä populäärikulttuurin ilmiöt saavat Rollinsilta takuulla armotonta kyytiä.

Lipunmyynti ikärajattomalle Helsingin Kulttuuritalon spoken word -keikalle alkaa Lippupalvelussa perjantaina 24.4.2015 klo 9.00.

”Rollins on varmasti yksi ainoita ihmisiä, joiden turinoita jaksaa – ja myös haluaa – kuunnella kolme tuntia ilman minuutinkaan taukoa. Hän on ulkoisesti hiukan pelottavan oloinen kaveri, tatuoitu ja raamikas rock-auktoriteetti. Puhuessaan hän on kuitenkin sydämellinen ja hauska mies, joka osaa antaa sellaisen mielikuvan, että olisi kuulijan paras kaveri.”

– Teemu Fiilin, Rumba

”Mies sai kertomuksillaan yleisön vuoroin huutonauruun, välillä vähän miettimään ja jopa ihan pikkuisen liikuttumaankin.”

– Mape Ollila, Imperiumi.net

Show: Henry Rollins ”Charmingly Obstinate”

Aika: la 30.1.2016 klo 19.00
Liput: alkaen 30 eur / kpl
Ennakkomyynti: pe 24.4. klo 9.00 alkaen Lippupalvelussa
Pressikuvia: http://www.propromotion.fi/media/henry-rollins/

http://henryrollins.com/