Kuva: Niki Soukkio
Aito ja alkuperäinen Iskelmä Festivaali Himoksella sai viime vuonna sisartapahtuman Poriin. Tänä vuonna molemmat tapahtumat järjestetään kesä-heinäkuun taitteessa. Himoksella juhlat alkavat etkoilla, Matin ja Tepon viihdyttävällä keikalla Himos Areenalla 29.6. Etkoilla voi myös avata ääntään Himos Hotellin ja Pub Monon karaoketeltoissa. Varsinainen Iskelmä Festivaali Himos Parkissa starttaa torstaina 30.6.
Porissa päästään tositoimiin perjantaina 1.7. Molemmat tapahtumat huipentuvat ykkösartistien keikkoihin myöhään lauantaikesäyönä 2.7.
Livenä radiosta tutut artistit ja biisit
Iskelmä Festivaalilla Porissa esiintyvät Suomen kärkiartistit, kuten Juha Tapio, Lauri Tähkä, Lauri Tähkä, BEHM, Vesterinen Yhtyeineen, Suvi Teräsniska ja monet muut.
Himoksen perinteisessä tapahtumassa nähdään livenä Juha Tapio, Kaija Koo, Popeda, Erin, J. Karjalainen, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani ja lukuisat muut ykkösnimet. Mukana Himoksella on myös raikkaita uutuuksia kuten ensimmäisellä isolla festivaalilla esiintyvä, Pohjola-hitistään tunnettu Olli Halonen ja Ram pam pam-biisillään jokaisen tajuntaan iskenyt BESS. Esiintyjien lisäksi Iskelmä Festivaaleilla nähdään myös tuttuun tapaan tunnettuja radiotekijöitä.
Katso paikkakuntakohtainen esiintyjälista ja ohjelma-aikataulu: iskelmafestivaali.fi
Himokselta kaikkea skumpasta väliveteen – petipaikkoja moneen lähtöön
Himoksen Iskelmä Festivaaleilla on laaja ruoka- ja juomavalikoima, kun yleisölle on tarjolla runsaasti eri ravintolavaihtoehtoja. Terassiravintola Riemussa on paljon katettua tilaa sekä esteetön näkyvyys päälavalle. Lisäksi kokonaisuus sisältää uudistetut Suomen vihrein vessa -konseptin mukaiset sisä-wc:t. Himoksen majoituskapasiteetti on maankuulu. Valikoimissa on hotellimajoituksen lisäksi runsas tarjonta erilaisia mökkejä sekä leirintä- ja karavaanipaikkoja.
”Iskelmä Festivaali Himoksella on jo käsite, kun puhutaan aikuisten juhlista!”, kommentoi tuotantopäällikkö Anniina Havukainen.
Porissa käytössä Kirjurinluoto koko komeudessaan
Porin Iskelmä Festivaaleilla päästään juhlimaan ensimmäistä kertaa ilman poikkeusolojen rajoitteita. Festivaalialue Kirjurinluodolla on laajentunut ja käytössä on koko alue rinnettä myöten.
”Alue on helposti saavutettavissa. Lisäksi se on idyllinen, viihtyisä ja henkii piknik-tunnelmaa! Kannattaa tulla koko viikonlopuksi nauttimaan hyvästä ruoasta, juomasta, seurasta ja musiikista!”, vinkkaa tuotantopäällikkö Krista Heinonen.
Vip-vieraana elämys uudelle tasolle
Iskelmä Festivaalien VIP-lippu nostaa festivaalielämyksen uudelle tasolle. Lippu sisältää VIP-passin kaulanauhalla, VIP-rannekkeen, pääsyn festivaalialueelle, ilmaisen narikan sekä pääsyn VIP-alueelle.
VIP-alue Himoksella on kaksikerroksinen terassiravintola, joka sijaitsee festivaalin päälavan tuntumassa. VIP-alueella asiakkaita palvelevat omat ravintola- ja wc-palvelut, VIP-hostit sekä muu henkilökunta. VIP-lippuun sisältyy yksi ruokailu per päivä.
Festivaalien lipunmyynti on käynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä. Majoitusvarauksista lisätietoa tapahtuman verkkosivuilla.
Ikäraja: K-18
Ohjelma:
ISKELMÄ FESTIVAALI HIMOS:
TORSTAI 30.6.: Kaija Koo, Popeda, Elastinen, Vesterinen Yhtyeineen, Irina, Jukka Poika, BESS, Irina, Sara Siipola, Frans Harju
PERJANTAI 1.7.: J. Karjalainen, Maustetytöt X Agents, Erin, Jonne Aaron, Dingo, Mariska, ABREU, Tommi Läntinen, Happoradio, Paul Elias, Jenni ja Juho
LAUANTAI 2.7.: Juha Tapio, Laura Voutilainen, Samuli Edelmann, Erin, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Suvi Teräsniska, Ressu Redford, Anssi Kela, Katri Ylander, Olli Halonen, Titta, Aleksanteri Hakaniemi
ISKELMÄ FESTIVAALI PORI:
PERJANTAI 1.7.: Juha Tapio, BEHM, Suvi Teräsniska, Vesterinen Yhtyeineen, Irina, Antti Ketonen
LAUANTAI 2.7.: Lauri Tähkä, Kaija Koo, J. Karjalainen, Erika Vikman, Dingo, Jukka Poika, Jonne Aaron
Pressikuvat (Himos) tästä!
Pressikuvat (Pori) tästä!
www.iskelmafestivaali.fi
www.facebook.com/iskelmafestivaali
@iskelmafestivaali #iskelmäfestarit