Jussi69 avaa Helsinkiin oman baarin

Jussi69 avaa Helsinkiin oman baarin

the RIFF avaa ovensa osoitteessa Iso Roba 3 keskiviikkona 13.5.2015 klo 20.00


Suomalaisen vientibändin The 69 Eyesin rumpalitähtenä tunnettu Jussi69 on yhtyeensä ohella tunnettu radioääni ja nyt myös ravintoloitsija. Miehen omistama the RIFF -baari avaa ovensa Helsingin ytimeen osoitteeseen Iso Roba 3 helatorstain aattona keskiviikkona 13.5. Tyyliltään baari on rockia rakastavan yleisön freesi ja viihtyisä olohuone, jossa musiikkiin ja äänentoistoon on kiinnitetty erityistä huomiota.

Jussi69:n yhtiökumppaneina toimivat Helsingin baarikulttuurista tutut toimijat Veikka Moilanen ja Oskari Kovalainen.

Jussi69 on tuoreesta aluevaltauksestaan innoissaan:
”Olen kiertänyt maailman rock clubit Osakasta Teksasiin, joten mielestäni tiedän, mikä baareissa toimii ja minkälaisessa baarissa itse viihdyn. Olen pitkään haaveillut omasta baarista ja kollegoideni kanssa suunnitellut tätä kauan. Nyt löysimme täydellisen tilan parhaalla mahdollisella paikalla keskellä Helsinkiä. the RIFF on cool, silti olematta hienosteleva. Täydellinen paikka, jossa itse haluaisin hengata tyylikkäällä terassilla tai bilettää pikkutunneille asti. RIFFissä soi stadin paras musa ja juomavalikoima on erittäin laadukas.”

Kutsuvierasavajaisia the RIFF-ravintolassa vietetään keskiviikkona 13.5. klo 18.00-20.00. Yleisölle ovet avautuvat klo 20.00. Baari on avoinna avajaisten jälkeen joka päivä klo 12.00-03.00.

www.theriff.fi

FB: The Riff Helsinki
Instagram: THERIFFHELSINKI
Twitter: @TheRiffHelsinki