Kyösti Mäkimattilan Joulun valoa -kirkkokonsertit joulukuussa!

Kyösti Mäkimattilan Joulun valoa -kirkkokonsertit joulukuussa!


Kuva: Marek Sabogal

Laulaja ja runoilija Kyösti Mäkimattila nähdään joulukuussa ’Joulun valoa’ -kirkkokonserteissa ympäri maan. Kiertue alkaa Seinäjoen Lakeuden Rististä 1.12. ja päättyy Tampereen Messukylän kirkkoon 15.12.

Kiertueen nimikappaleen lisäksi konsertissa kuullaan mm. ’Tuikkikaa, oi joulun tähtöset’, ’Varpunen jouluaamuna’, ’Kolmen kuninkaan marssi’, ”Santa Lucia’ sekä ’Joulumuistoni’ -albumin lauluja ja Anna laulu lahjaksi -produktion synnyttämä ’Rakkain lahjoistani’. Sellisti Iida-Vilhelmiina Sinivalon ja pianisti Juha Maunun kanssa konsertteihin rakentuu lämminhenkinen ja jouluinen tunnelma.

”Intiimissä ’Joulun valoa’ -konserttihetkessä muistutamme sanoin ja sävelin joulun ajattomasta sanomasta ja myös siitä kiistattomasta tosiseikasta, että elämän matkalla, niin jouluna kuin muulloinkin, yksi kauneimmista valoista on toisen ihmisen rakkaus”, Kyösti Mäkimattila pohtii.

Vallitsevista poikkeusoloista johtuen kirkkojen kapasiteetit ovat rajatut. Paikalle on turvallista saapua, sillä paikalla noudatetaan turvavälejä ja tarjolla on käsidesiä. Maskia suositellaan käytettävän liikuttaessa kirkossa. 
Konsertista voi nauttia myös kotisohvalla 15.12. alkaen, sillä tarjolle tulee striimi, joka on katsottavissa viikon ajan.

”Uskon, että etenkin tänä vuonna ihmisillä on tarve tulla äärelle ja kokea joulun sanoma yhdessä. Sen voi halutessaan tehdä myös etänä, sillä yhteyden voi löytää ja tuntea olinpaikasta huolimatta”, Mäkimattila sanoo.

Konserttien ja striimin lipunmyynti on alkanut Lippupisteessä. 

Kyösti Mäkimattila: Joulun valoa -konserttikiertue
1.12. Seinäjoki, Lakeuden Risti
5.12. Turku, Mikaelinkirkko
9.12. Kouvola, Kouvolan Keskuskirkko
11.12. Sääksmäki, Sääksmäen kirkko
15.12. Tampere, Messukylän kirkko

Lipunmyynti: www.lippu.fi
Liput: 29,90e/32e

Showtime: klo 19
Kesto: 75min
Ikäraja: S

Pressikuva (vapaa julkaistavaksi): https://bit.ly/37v4DN2
Kuvaaja Marek Sabogal

https://www.kyostimakimattila.fi/
https://www.facebook.com/kyostijohannes
IG: kyostijohannes

-->