Lost in Music -festivaaleille The Sounds -yhtyeen DJ-set ja muita uusia kiinnityksiä

Lost in Music -festivaaleille The Sounds -yhtyeen DJ-set ja muita uusia kiinnityksiä

Myynnissä erikoispassi, jolla sisäänpääsy Billy Talentin Pakkahuoneen keikalle su 21.10.

Lost In Music -festivaalien tuorein kiinnitys on The Sounds -yhtyeen DJ-set. Viime Suomen vierailullaan yhtye oli lupautunut soittamaan lyhyen dj-keikan Tavastian Lauantaidiskon residentien vieraana. Lopputulos yllätti jokaisen juhlavieraan: Suomessa näkee harvoin vastaavanlaista hysteriaa kuin dj-keikka sai aikaan. Ruotsalaisviisikko ahtautui pieneen dj-koppiin soittamaan indiedisko-hittien ja elektropop-biisien ohella tanssiversiota omista kappaleistaan. Maja Ivarsson nappasi mikin ja lauloi spontaanisti biisien päälle. Illan muut dj:it joutuivat järjestysmiehiksi, kun sadat fanit piirittivät The Soundsin valtaamaa soittonurkkausta. Nyt The Sounds saapuu Tampereen Klubille vastaamaan perjantai-illan viimeisten hetkien hulinoista.

Lost In Musicin huipennukseksi sunnuntaina 21.10. Pakkahuoneella nähdään Billy Talent, joka on viime vuosina esiintynyt Suomessa Helsingin jäähallissa sekä Ruisrockin ja Provinssirockin päälavoilla. Vaihtoehtorockia, punkia ja post-hardcorea yhdistelevä Billy Talent nousi areenakoon bändiksi toisella levyllään ”II” (2006), ja edellisellä pitkäsoitollaan ”III” (2009) yhtye meni suoraan Suomen albumilistan kärkikolmikkoon. Muista Lost in Music -konserteista poiketen sunnuntai-iltana järjestettävään tapahtumaan ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue. Sisään pääsee erillisellä lipulla tai hankkimalla erillisen Lost in Music + Billy Talent -festivaalipassin, joka maksaa 50 euroa + toimituskulut ja takaa sisäänpääsyn Billy Talentin konserttiin.

Ohjelma on lähes valmis ja se julkistetaan aikatauluineen ennen syyskuun loppua. Tänäkin vuonna festivaaleilla esiintyy joukko ulkomaisia artisteja, kun Ravintola Artturin lavalle nousevat perjantaina Pablo Galiano (SPA), Argo Vals (EST) ja Mari Kalkun (EST). Muita kansainvälisiä tähtiä ovat Billy Talentin (CAN) ja Sounds DJ Set’n (SWE) lisäksi Death Letters (NL), Naturally 7 (USA), The Prana (RUS) ja Iiris (EST). Festivaalin iskelmätarjonnasta pitävät huolen uusi tapahtumapaikka Nightclub Tähti ja Finlanders, Laura Voutilainen ja Antti Raiski. Myös metallimusiikin ystäviä hemmotellaan useana iltana; esiintymässä nähdään mm. Stam1na, Airhead, Bloodred Hourglass, Omnium Gatherum ja Talbot (EST).

Uudet artistit: Airhead, Antero Lindgren, Antti Raiski & Sesam, Argo Vals (EST), Barbe-Q-Barbies, Barry Andrewsin Disko, Billy Talent (CAN), Black Twig, Bloodred Hourglass, Death Letters (NL), Delay Trees, Eevil Stöö, Dj Kridlokk & Koksukoo, Eva & Manu, Finlanders, Gorq Lana (EST), Jalava, Kap Kap, Kiki Pau, Kevin, Kotipelto & Liimatainen Duo, Laura Voutilainen, Lenno, Levon Zoltar, Mari Kalkun (EST), Murmansk, Naturally 7 (USA), Noah Kin, Nicole Willis & The Soul Investigators, Omnium Gatherum, Pablo Galiano (SPA), Phantom, Prana (RUS), Ronya, Sara, Sin Cos Tan, Super Janne, Talbot (EST), The Roadrunners, The Sounds DJ set (SWE), The Wha’s, Timi Lexikon, Tuomas Kauhanen ja 15 Minutes Before The Dive.

Aiemmin julkistetut artistit: 22-Pistepirkko, Aino Venna, Anni Mattila, Bon Jouni, DEATH HAWKS, Don Johnson Big Band, Doom Unit, Heli Kajo, IDIOMATIC, Iiris (EST), Jess and the Ancient Ones, Johanna Kurkela, Juha Tapio, Jukka Ässä, Jurek, Kumikameli, Kuningasidea, Lapko, LCMDF, Mariska & Pahat Sudet, Mirel Wagner, Neljä Ruusua, Noah Kin, Pariisin Kevät, Petri Nygård, Pikku Kukka, Pimeys, Poets of the Fall, Rubik, Santa Cruz, Stam1na, Stig, Stockers!, Sturm Und Drang, The Flaming Sideburns, Topi Saha ja TV OFF.

Tapahtumapaikat:
Artturi, Doris, Henry´s Pub, Ilves Bar & Night, Jack the Rooster, Klubi, Nightclub Tähti, Paapan kapakka, Pakkahuone, Tampere-talo, Telakka, Yo-talo, Vastavirta.

Ennakkolipunmyynti: www.tiketti.fi.
Ennakkolipunmyynnissä ovat Klubin ja Pakkahuoneen keikkojen lisäksi nyt myös YO-talon keikat.
Yksittäisten lippujen lisäksi myynnissä on 35/25 euron hintainen festivaalipassi, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Lost in Music -tapahtumiin, mikäli keikkapaikalla on saapumishetkellä tilaa lukuunottamatta Billy Talentin konserttia. Lisäksi myynnissä on Lost in Music + Billy Talent -festivaalipassi, johon sisältyy myös Billy Talent -keikka. Erikoispassin hinta on 50 euroa.
Festivaalipasseja on rajoitettu määrä. Ennakkolipunhintoihin lisätään toimituskulut.

Lisätiedot:

www.lostinmusic.fi