Vuonna 2006 debyyttialbumillaan “Divine Insanity” läpimurtonsa tehnyt Lovex on allekirjoittanut julkaisusopimuksen italialaisen CDF Recordsin kanssa. Viimeisimmältä ”State of Mind” -levyltä irrotettu ”Don Juan” -hitti saapuu kyseisen labelin julkaisemana Italian ja Slovenian markkinoille tulevana perjantaina 9.5.
Lovexin tuorein albumi käänsi yhtyeen uuteen aikakauteen, kun sen musiikillisen uudistumisen myötä hitit soivat viimein myös yökerhoissa. Levyltä irrotetut singlet ”Action”, ”Don Juan” ja ”Miracle” olivat vahvassa radiorotaatiossa ja videot saavuttivat satojatuhanisia katselukertoja YouTubessa. ”Tuntuu todella hienolta, että Lovexin musiikille tuntuu löytyvän kiinnostusta ympäri maailmaa. Saamme todella paljon yhteydenottoja ulkomaan faneiltamme mm. sosiaalisen median kautta ja teemme kovasti töitä sen eteen, että uusia yhteistyötahoja uusilta alueilta löytyy! Olemme julkaisseet tähän asti musiikkiaamme ja kiertäneet Suomen lisäksi aiemmin Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Tsekeissä ja Japanissa. Tämän takia onkin erittäin hienoa päästä laajentumaan uusille ja meille tuntemattomille alueille. Eiköhän myös vanhoille faneille Keski-Euroopassa saada pian lisää uutisoitavaa”, lupaa Lovexin kosketinsoittaja, säveltäjä ja tuottaja Christian. Lukuisista radiohiteista tunnetuksi tullut Lovex on uransa aikana tehnyt yli 350 keikkaa ja menestys on vienyt bändiä esiintymään useille Euroopan kiertueille sekä Japaniin. Yhtyeen 10 singleä on sijoittunut Suomessa radioiden soitetuimpien TOP10-listalle. Viimeisin albumi sijoittui Suomen virallisella albumilistalla seitsemänneksi. |
Lovex-yhtyeelle julkaisusopimus Italiaan ja Sloveniaan