Paula Koivuniemi ja Popeda ainutkertaisilla risteilykeikoilla 19.-21.12.2014

Paula Koivuniemi ja Popeda ainutkertaisilla risteilykeikoilla 19.-21.12.2014

Kotimaisen musiikin elävät legendat, aikuinen nainen Paula Koivuniemi ja Ikurin turbiini Popeda, astuvat M/S Baltic Princess -laivaan 19. joulukuuta. Luvassa on kaksi ainutkertaista yhteisristeilyä perjantaina 19. ja lauantaina 20. joulukuuta, joiden tunnelmalta on lupa odottaa paljon.

”On upeeta päästä suomalaisen iskelmäikonidaamin kanssa vetään risteilykeikat. Viime vuonna kanssamme seilasi Yö ja paatti oli liki viimeistä paikkaa myöten täynnä. Nyt mukaan astuu leidi, joten vetovoimaa on edellisvuottakin enempi!”, lohkaisee Pate Mustajärvi.

”Tunnelma risteilyillä tulee olemaan erittäin korkealla. Minulle on unelmien täyttymys päästä samalle lavalle Popedan kanssa”, Paula Koivuniemi tunnelmoi.

Risteilyillä koetaan Popedan ja Paula Koivuniemen omien keikkojen lisäksi myös yhteinen pikkujouluspektaakkeli ja paljon muuta oheisohjelmaa, joten pikkujoulujen viettotapaa ei tarvitse enempää pohtia.

”Syksyn parhaat pikkujoulut saavat arvoisensa päätöksen, kun Paula ja Popeda astuvat samaan laivaan! Molempien risteilylähtöjen myynti käy vilkkaana. Lauantai 20.12. on vuoden viimeinen pikkujoululähtö, joten tunnelma on taattu!”, lupaa MatkaVekan Tiina Hynynen.

Matkavaraukset: https://www.matkavekka.fi/paulapopeda

www.popeda.com
www.paulakoivuniemi.fi
www.matkavekka.fi