Sami Hedbergin maailmanennätyskiertue huipentuu Hartwall Areenalle 11.12.2015

Sami Hedbergin maailmanennätyskiertue huipentuu Hartwall Areenalle 11.12.2015

Maailmanennätysmies Sami Hedbergin hurja vuosi huipentuu perjantaina 11. joulukuuta Hartwall Areenalle. Guinnessin ennätykseen vaadittava määrä eli 200 yli tunnin pituista keikkaa vuoden aikana tuli täyteen syyskuussa ja mies aikoo tahkota loppuvuoden aikana esiintymisiä sen verran, että kokonaistavoite 365 esiintymistä Hartwallin keikkaan mennessä saavutetaan.
Show tulee olemaan pikkujoulukauden huipentuma, josta ei puutu hersyvää huumoria eikä yllättävää improvisaatiota. Samin vuoden viimeinen keikka tulee tarjoamaan kokonaisvaltaisen komediaelämyksen, jota voi halutessaan täydentää korkeatasoisella illallispaketilla.

 

Samin 10-vuotisjuhlavuosi on ollut kiireinen paitsi esiintymisien myös muiden tapahtumien, TV-ohjelmien ja elokuvakuvausten puitteissa. Hänet on nähty muun muassa menestyksekkäässä Luokkakokous-elokuvassa, Koomikot- ja Tuubi-TV-ohjelmissa sekä Pullukka Run -tapahtumassa. Henkilökohtaisessa elämässä Hedbergin painonpudotustavoite, joka oli liki 30 kiloa, toteutui heinäkuun alussa.

 

Sami Hedberg myi vuonna 2013 edellisen kerran Hartwall Areenan loppuun. Lipunmyynti käy tänäkin vuonna kiivaana ja todistaakseen kyseistä hauskanpitoa, kannattaa liput varata ennakkoon Lippupisteestä.

 

“On mahtavaa päästä esiintymään taas Hartwallille. Parin vuoden takainen keikka oli yksi urani upeimmista hetkistä, joten on mielettömän hienoa päättää tämän vuoden maailmanennätysurakka Areenalle. Vuoden viimeinen ja 365. keikka tulee olemaan kaikin tavoin ainutlaatuinen ja täynnä tunnetta. Sen jälkeen voi jäädä hyvillä mielin pienelle tauolle”, itse maestro kommentoi.

Sami Hedberg on 10 vuoden aikana tehnyt yli 2000 keikkaa ja esiintynyt sadoille tuhansille ihmisille loppuunmyydyissä saleissa. Hän on ensimmäinen suomalainen stand up -koomikko, joka on tehnyt areenalla sooloshown ja myynyt sen täyteen. Ja aikoo tehdä sen toistamiseen. 

Sami Hedberg 365
Aika: 
perjantai 11.12.2015 klo 19.00
Paikka: Hartwall Arena
Liput: lippu.fi
Ovet: hallille 17.30, saliin 18.00
Kesto: noin 2,5 tuntia sis. 30 min väliajan
Ikäraja: 13 vuotta

Tapahtuman järjestää Hedberg Entertainment & Sam’s Comedy Club.

#the365
www.the365.fi