Soundi Pop Medialle

Soundi Pop Medialle

Viihdemediayhtiö Pop Media on ostanut Soundin liiketoiminnan A-lehdet Oy:ltä. Kauppa sisältää lehden kustannusoikeuksien lisäksi Soundi.fi verkkosivuston. Muun muassa Rumbaa kustantava Pop Media julkaisee kaupan jälkeen lähes kaikkia kotimaisia pop-musiikkilehtiä. Soundi on vuonna 1975 perustettu musiikkilehti, jonka sisältö keskittyy pääosin kotimaiseen rockmusiikkiin. Ostetun liiketoiminnan liikevaihto on noin miljoona euroa.070-336

”Kauppa vahvistaa asemaamme Suomen johtavana musiikin ja elokuvan sisällöntuottajana. Viime vuosina liiketoimintamme fokus on ollut erityisesti digitaalinen sisällöntuotanto ja vahva Soundi-brändi hyödynnetäänkin digimedioissamme. Yhteensä mediamme tavoittavat jo yli 950.000 eri kuluttajaa kuukaudessa ja tarkasta segmentistä johtuen määrä on erittäin merkittävä omalla alueellaan. Tavoitteemme on olla markkinajohtaja myös mobiiliuutisissa elokuvan, musiikin ja pelien aihealueilla. Tällaisen kaupan synergiaetuja ei tarvitse erikseen luetella”, sanoo Pop Media Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen.

”Olemme onnellisia, että Soundille löytyi uusi koti, jossa sillä on synergiaetua Pop Median muista musiikki- ja viihdejulkaisuista ja ennen kaikkea monipuolisista digitaalisista palveluista. A-lehdet keskittyy avainbrändeihinsä ja niiden vahvistamiseen, mistä uusimpina ovat Apu Terveys -lehden lanseeraaminen sekä sisustusportaali Styleroomin tuominen Suomeen A-lehtien asumisen markkinaosuuden kasvattamiseksi”, kertoo A-lehtien julkaisujohtaja Eve Vaasmaa.642-832