Kuva: Riia Ruohomäki
Lähes loppuunmyyty Tammerfest viihdytti juhlakansaa kolmen päivän ajan. Kaupunkifestivaali keräsi pääareenalleen Ratinanniemen Festivaalipuistoon yleisöä yhteensä 28 000. Tapahtuman perjantai- ja lauantaipäivät olivat loppuunmyytyjä. Tämän vuoden Tammerfest juhlittiin pääareenalla Ratinanniemen Festivaalipuistossa sekä 20 eri klubilla ja ravintolassa. Pääareenalla nähtiin iso joukko Suomen suurimpia tähtiä.
Festivaalien aikana lavalle nousivat muun muassa Kaija Koo, Haloo Helsinki!, Eppu Normaali yhdessä pianisti Iiro Rantalan kanssa, Maija Vilkkumaa, SANNI, Jenni Vartiainen sekä Dingo Nimeni on Dingo 40v -erikoiskeikallaan.
Vielä tänään lauantai-iltana festivaalia tähdittävät tämän hetken suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva KUUMAA, Vesterinen Yhtyeineen sekä BEHM ennen illan pääesiintyjää Juha Tapiota, jonka hitit siivittänee yleisön yhteislauluun Tampereen yössä.
Musiikkia ja monipuolista viihdettä oli tarjolla Ratinanniemen pääareenan lisäksi parissakymmenessä eri klubissa ja ravintolassa Tampereen keskustassa.
”Tämän vuoden Tammerfest toi jälleen eloa, väriä ja kivaa tunnelmaa koko kaupunkiin. Pääareenan lisäksi yleisö viihtyi festivaalin ohjelman parissa klubeilla ja ravintoloissa. Tapahtuman yleisöfiilis oli ihana, lämmin ja yhteisöllinen, eikä ajoittaiset sadekuurotkaan latistaneet tunnelmaa. Tästä on hieno jatkaa ensi vuoden Juhla-Tammerfestin suunnitteluun!”, kommentoi Nelonen Media Liven Head of Production Jonna Pihkala.
Ensi vuonna juhlitaan 30-vuotiasta Tammerfestiä
Kaupunkifestivaali Tammerfestiä juhlittiin ensimmäisen kerran kesällä 1995 ja ensi kesänä 17.-19.7.2025 on festivaalin 30-vuotisjuhlavuosi.
”Tulevaan juhlavuoteen tulemme panostamaan niin ohjelman kuin muun viihteellisen sisällön sekä viihtyvyyden osalta. Kannattaa seurata kanaviamme ja uutisointia!”, paljastaa Jonna Pihkala.
Tulevan Tammerfestin artistijulkistuksia on luvassa syksyn ja alkutalven aikana, jolloin myös lipunmyynti juhlavuoden festivaaliin alkaa.
Pressikuvia tästä!
Kuvaaja Riia Ruohomäki
www.tammerfest.fi/
www.facebook.com/Tammerfest/
@Tammerfest #tammerfest