Tapsan Tahdit nosti kävijämäärää – Kotimaisen musiikin tapahtuman käynnisti Dannyn Iskelmä-Finlandia -palkinto

Tapsan Tahdit nosti kävijämäärää – Kotimaisen musiikin tapahtuman käynnisti Dannyn Iskelmä-Finlandia -palkinto

Mediatiedote 4.8.2018

"Vicy

 

Tapsan Tahdit keräsi tänä vuonna 11 000 kotimaisen musiikin ystävää Nokian Pirkkalaistorille 2.-4.8. Tapahtuma huipentuu loppuunmyytyyn lauantai-iltaan. Jo 32. kertaa järjestetty Tapsan Tahdit on yksi Suomen pisimpään järjestetyistä kevyen musiikin tapahtumista.

Kolmipäiväsessä tapahtumassa esiintyivät kotimaiset eturivin artistit Jenni Vartiainen, Vicky Rosti, joka toi Tahdeille juhlashow’nsa, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä Juha Tapio. Avajaispäivänä esiintyi myös Iskelmä-Finlandialla tänä vuonna palkittu Danny sekä viime vuonna palkinnon saanut Markku Aro

Tarjolla oli runsaasti myös maksutonta ohjelmaa. Tahtiteltan päiväkonserteissa nautittiin tangokuningatar Johanna Debreczenin & Amorion keikasta, harmonikkamusiikista, kuorolaulusta ja tanssimusiikista. Myös Torilava Armas tarjosi monipuolista, paikallisin voimin järjestettyä ohjelmaa. Perheen pienimmille oli tarjolla Jokeri Pokeri Box – Taikashow.

”Sää suosi Tapsan Tahteja ja väkeä oli runsaasti liikkeellä. Myös artistivalinnat osuivat kohdalleen”, kommentoi tuottaja Jukka Heinämäki kävijämäärän kasvua.”Yksi Tapsan Tahtien kohokohdista on Iskelmä-Finlandia -palkinto. Sen julkistaminen siirrettiin alkuperäiselle paikalleen osaksi festivaalin avajaistapahtumaa ja se oli onnistunut ratkaisu. Joka vuosi olen aina uudelleen vaikuttunut siitä, miten nokialaiset arvostavat tapahtumaa ja panostavat siihen niin omalla ohjelmallaan ja vapaaehtoistyöllään”, iloitsee Heinämäki.

Tapsan Tahdit -tapahtumaa vietetään jälleen ensi vuonna 8. -10.8.2019. 

www.facebook.com/tapsantahdit
         
#tapsantahdit 

Lisätiedot:


TUOTTAJA Onnensirkus Jukka Heinämäki, 050 526 8957, jukka@tapsantahdit.fi
NOKIAN KAUPUNKI Erika Honkanen, 040 779 9009, erika.honkanen@nokiankaupunki.fi
TIEDOTTAJA ProPromotion Oy, Taija Holm, 040 748 3435, taija.holm@propromotion.fi
tai Sari Andersson, 044 5456072, sari@propromotion.fi

-->