Turisas-yhtyeelle kulttuuritunnustus

Turisas-yhtyeelle kulttuuritunnustus

Viikinkimetallia soittava Turisas -yhtye ja sen keulahahmo Mathias Nygård palkittiin Hämeen liiton vuoden 2009 kulttuuritunnustuspalkinnolla.
Marraskuussa pidetyssä vuosikokouksessaan Hämeen liiton maakuntahallitus valitsi yhtyeen yksimielisesti palkinnon saajaksi ja totesi yhtyeen edustavan uudenlaista hämäläistä luovuutta, joka ammentaa perinteistä luoden uutta kansainvälistä kulttuuria.

Turisas on julkaissut myös tuoreen videoklipin, jolla Nygård kertoo yhtyeen kuulumisia viime kesältä, uuden Turisas albumin valmistumisesta
sekä myös tulevista kiertuesuunnitelmista. ”Uuden albumimme tekeminen edistyy hienosti, mutta edelleen on töitä tehtävänä. Levy muotoutuu pikku hiljaa ja ilokseni voin faneille kertoa, että voitte alkaa odottamaan todella hienoa kolmatta Turisas-albumia. Levyn tiimoilta olemme suunnitelleet myös lähtevämme keikoille paikkoihin, joissa emme ole aikaisemmin käyneet. Näin ollen pitkään odottaneet fanimme Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella pääsevät myös nauttimaan uskomattomasta live-showstamme”, julistaa Nygård videolla.

Tsekkaa koko klippi oheisesta linkistä:  http://www.youtube.com/watch?v=WRhHna2bA6I

www.turisas.com