Värttinälle Womexin vuoden artistipalkinto

Värttinälle Womexin vuoden artistipalkinto

Kansanmusiikin suurin kansainvälinen vuotuinen tapahtuma Womex on julkistanut vuoden 2012 Artistipalkinnon saajan. Womex 2012 Artist Award on myönnetty suomalaiselle Värttinälle, joka näin seuraa vuodesta 2000 jaetun palkinnon vastaanottajana mm. sellaisia maailmankuuluja nimiä kuin Mahotella Queens, Nusrat Fateh Ali Khan, Jivan Gasparyan, Staff Benda Bilili ja Hugh Masekela. Värttinä on ensimmäinen pohjoismainen artisti, jolle tämä maailmanmusiikin ehkä tärkein palkinto annetaan.

Värttinä vastaanottaa palkinnon Womex-tapahtumassa Thessalonikissa, Kreikassa, sunnuntaina 21. lokakuuta, jolloin se esiintyy erikoisvieraana Womexin päätöskonsertissa. Palkinnon luovuttaa Värttinälle BBC:n maailmanmusiikkitoimittaja Fiona Talkington.

Palkinnon perusteissa hehkutetaan Värttinän pitkää ja menestyksekästä uraa sekä sitä, että samalla kun yhtye on pysynyt uskollisena juurilleen ja perinteilleen, se on pystynyt moneen kertaan uusiutumaan ja löytämään aina uudelleen oman äänensä ja virtuositeettinsa. Näin myös suomalaisen Rockadillo Recordsin helmikuussa julkaisemalla uudella albumillaan ”Utu”, joka on ollut alkuvuoden menestyksekkäin albumi World Music Charts Europen radiosoittolistoilla.

Värttinä täyttää ensi vuoden keväällä 30 vuotta ja tuota merkittävää virstanpylvästä juhlistetaan konserttisalikiertueella ympäri Suomen.

Värttinän seuraava kotimaan keikka on 1. syyskuuta Oulussa Kansanmusiikkifestivaali Volokkarit -tapahtumassa.

Lisätietoja palkinnosta Womexin sivuilla:
http://www.womex.com/realwomex/2012/Varttina.html#more

Värttinän nettisivut: www.varttina.com
Värttinän Facebook-sivut: www.facebook.com/varttina