14
kesä 2017

Festivaali keskellä maalaisidylliä – R3-festivaali elokuussa Kangasalla!

 

ilmakuva_pihaalue_2016 lowresVuodesta 2005 alkaen järjestetty countryrock-festivaali R3, Raikku Rokkaa ja Rakastaa, nousee yhdeksättä kertaa idyllisiin järvimaisemiin, Kangasalan Raikkuun 18.-19.8.2017.

Uniikissa Peltolan tilan maalaismiljöössä juhlittavan festivaalin musiikillisesta annista vastaavat tänä vuonna Mikko Kuustonen, Hoedown, Joshua James & Evan Coulombe (USA), Hillel Tokazier, The Ghost of Bruce Springsteen & The E Street Band, Jussi Syren & The Groundbreakers, Uncle John Band, Three Decades ja Still. Tapahtuman juontaa Satu Tuomisto.

Tilan isäntänä, festivaalijärjestäjänä ja ja Still-yhtyeen laulaja-kitaristina toimii Riku-Sippo Uotila. ”Amerikan visiiteilläni rakastuin etelävaltioiden musiikkimeininkiin ja halusin tuoda sitä tuliaisina myös Suomeen. Tästä syntyi idea Raikku Rokkaa ja Rakastaa –festivaalista”, kertoo Uotila ja jatkaa naurahtaen: ”Samalla saimme myös yleisöä oman Still-yhtyeeni treeneihin!”

R3-festivaali on vuosi vuodelta kasvanut niin kävijämäärältään kuin sisällöltään. Nykyään kaksipäiväisen tapahtuman yleisötavoite on 2000 juhlijaa. ”Tapahtuma on syntynyt vaihtoehtona massatapahtumille. Haluamme toteuttaa viihtyisät musiikkijuhlat uniikissa ympäristössä miettien jokaisen yksityiskohdan alusta loppuun saakka. Ehkäpä juuri siksi tällaiselle tapahtumalle on ollut kysyntää ja kasvun mahdollisuudet”, pohtii Uotila.

Tapahtumassa on kaksi lavaa, joista toinen R3-Saluunateltan lava sijaitsee anniskelualueella. Tapahtuma on ikärajaton pois lukien anniskelualue.
Festivaali on panostanut myös laadukkaaseen ruokatarjontaan. Lähiruokaa suosivassa tapahtumassa on tarjolla puhtaista kotimaisista raaka-aineista valmistettua kotiruokaa ja street foodia sekä lättyjä, pullaa ja pälkäneläisen Sarkasen tilan jäätelöä. Katso koko tarjonta: http://www.r3festival.fi/fi/foodgarden

Ennakkolipunmyynti on käynnissä Ticketmasterissa sekä Kangasalla Kaivannon Keitaassa, Aapiskukossa ja Peltolan tilalla.

Liput:
1 pv 25e/kpl
2 pv 47,50e/kpl

Lipunmyynti:
www.ticketmaster.fi
Kaivannon Keidas, Aapiskukko, Peltolan tila: 1 pv 25e, 2 pv 48e

Ikäraja:
S, anniskelualue K-18

Lisätiedot ja ohjelma:
http://r3festival.fi/

Sosiaalinen media:
www.facebook.com/R3festival/
IG: r3festival #r3festival