44 000 kävijää juhli ainoaa oikeaa juhannusta Himoksella

44 000 kävijää juhli ainoaa oikeaa juhannusta Himoksella

Himos Juhannus täytti 17 vuotta ja juhlimaan saapui 44 000 festivaalivierasta. Avauspäivä torstai kokosi paikalle Jämsän Himos Parkiin 11 000 juhlijaa. Perjantaina ja lauantaina Himoksella juhannusta vietti 16 500 innokasta musiikinystävää. Tapahtuma juhlittiin hyvillä mielin vaihtelevassa säässä.

Alueella oli tehty kunnianhimoisia alueuudistuksia, jotka osoittautuivat erinomaisen toimiviksi. Suomen suurin katettu festivaalilava Tent Stage suojasi juhlakansaa sadepisaroilta ja loi upeat puitteet esiintyjien upeille valoshow’lle ja visuaalisille elementeille. Tent Stage sai vuolaita kehuja paitsi yleisöltä myös artisteilta.
Viime vuonna käyttöön otettu kolmikerroksinen ja yli 2000-paikkainen katsomoravintola Riemu ravintola-, VIP-palveluineen ja vesivessoineen on nostanut festivaalikokemuksen aivan uudelle tasolle.
Koko Himos Parkin alue on nykyisin asfaltoitu, joten vaihtelevat sääolot eivät pääse muokkaamaan maa-aluetta.
Myös festivaalilavoihin oli satsattu niin koon kuin näyttävyydenkin puolesta. Tänä vuonna saatiinkin kokea unohtumattomat keikat mittavissa ja hulppeissa puitteissa.

”Olemme pyrkineet vuosittain tekemään parannuksia sekä uudistuksia ja täten vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin. Nyt katettua tilaa on koko yleisölle, joten emme ole tapahtumajärjestäjinä enää säiden armoilla. Tent Stage tulee olemaan pysyvä ratkaisu Himos Parkin alueella palvellen kaikissa alueen tapahtumissa. Erityisesti lämmitti molemmilta osapuolilta, artisteilta ja yleisöltä, saatu positiivinen palaute.
Meidän tavoitteemme on pitää Himos Park yhtenä toimivimmista ja johtavista tapahtuma-alueista, jonne on mukava palata olkoon kyseessä sitten Himos Juhannus, Iskelmäfestivaali, Jysäri, Pipefest tai yksittäiset konsertit”,
sanoo promoottori Timo Isomäki.

Himos Parkissa tullaan Isomäen mukaan jatkossa järjestämään yhä enemmän myös yksittäisiä konsertteja. Seuraavat ovat 24.6. Eppu Normaali ’Pitkään ja hartaasti’ ja 31.8. Linkin Park.

Himos Juhannuksen kohokohtia olivat muun muassa australialais-dj Pendulum, 90-luvun tanssimusiikin kuningas E-Type ja näyttävän lavashow’n tarjoillut Haloo Helsinki! Muita odotettuja esiintyjiä olivat tämän vuoden Kesäkumi-biisin toinen esittäjä Kasmir, LELU-albumin keväällä julkaissut poptähti SANNI, 20-vuotistaiteiljajuhlaansa viettävä koko kansan Jari Sillanpää sekä ikoniset Suomi-rokkarit Apulanta ja Popeda.

Lauantai-iltana luvassa on vielä mm. Sandstorm-hitillä maailmanmaineeseen noussut Darude ja näyttävän paluun tekevä räväkkä ruotsalaisleidi Leila K yhdessä Rob N’Razin kanssa.

Himos Juhannus haluaa kiittää asiakkaitaan, esiintyjiään ja yhteistyökumppaneitaan unohtumattomasta keskikesän juhlasta. Juhannusjuhlat Himos Parkissa jälleen ensi vuonna 23.–25.6.2016!

Kuvia median käyttöön (kuvaajan nimi mainittava: Himos Festival Oy / Jani Räisänen):
https://www.facebook.com/himosjuhannus
www.himosjuhannus.fi
#himosjuhannus