Doom Unitilta avaussinkku keväällä julkaistavalta albumilta

Doom Unitilta avaussinkku keväällä julkaistavalta albumilta

Tamperelainen rock-komppania Doom Unit julkaisee avaussinkun ”.45” keväällä ilmestyvältä pitkäsoitoltaan. Kyseinen raita löytyy digikaupoista 2.11., mutta se on kuunneltavissa jo nyt osoitteessa: http://youtu.be/9Gr5TspJhDM
Albumin tuottajana toimii edellisten levyjen tapaan Happoradiosta tuttu AH Haapasalo.

Doom Unit on tunnettu ahkerasta keikkailustaan ja ”Killing Time” -hitistään, joka oli myös kauhuelokuva Skeleton Crew’n tunnusbiisi. Lisäksi se kuultiin Suomessa Harper’s Island -TV-sarjan trailerina.

”Ilmoiltaan suhteellisen synkän kesän aikana ei tullut pahemmin speedoissa rannoilla pyörittyä, joten pöytälaatikkoon kertyi levyllisen verran materiaalia. Ensimmäisen sinkun valitseminen on aina helvetin vaikeaa, mutta lopulta päädyimme ”.45″ -biisiin, koska se tarjoaa jotain tuttua ja jotain uutta. Biisissä tapahtuu kolmen minuutin aikana meidän mittakaavassa suhteellisen paljon asioita, mutta ei tässä sentään mihinkään kainalokitarointiin olla sorruttu. Turhanpäiväiset kikkailut jääköön muille”, kommentoi laulaja-kitaristi sekä biisintekijä Jape.

Doom Unit esiintyy tänään 19.10. Lost In Musicissa Jack the Roosterissa ja seuraavan kerran Helsingin On The Rocksissa lauantaina 27.10.

www.facebook.com/doomunit1
www.doomunit.com