Juice Leskisen elämään pohjautuva elokuva saapuu valkokankaille vuodenvaihteessa. Elokuva perustuu vapaasti Antti Heikkisen kirjoittamaan Juice-elämäkertaan Risainen elämä. Elokuvan ohjaa Teppo Airaksinen (mm. Kulman pojat, Napapiirin sankarit 2, Downshiftaajat) ja tuottaa Marko Talli. Käsikirjoittajana toimii Antti-Heikki Pesonen. Elokuvan levittää SF Studios.
Pääroolissa nähdään Riku Nieminen (21 tapaa pilata avioliitto, Putous, Roba, 1001 Rikua, Heikoin lenkki, Totuuden torvet ja Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!) ja nuorempaa Juhani ”Juice” Leskistä näyttelee 11-vuotias kuopiolainen Silmu Ståhlberg.
Elokuvan kuvaukset alkavat maaliskuussa Tampereella, jossa suurin osa elokuvan kohtauksista kuvataan. Elokuvan avustajahaku on käynnissä. Erityinen tarve avustajille on 12.-16.3. Myös kuvauspäiville 1.-2.3., 5.-6.3., 9.3. haetaan avustajia.
Mukaan haetaan asiasta kiinnostuneita 18-45 -vuotiaita henkilöitä, joilla on luonnollisen väriset, pitkät tai puolipitkät hiukset. Ylikasvanut hiusmalli sekä parta tai viikset ovat toivottuja. Avustajilla ei saa olla ripsipidennyksiä, geelikynsiä eikä näkyviä tatuointeja tai lävistyksiä. Valmis 70-luvun hippityyli ja rento rock-asenne luetaan eduksi.
Lisäksi perjantain 9.3. tanssikohtaukseen haetaan yli 60-vuotiaita tai iäkkäämpiä pariskuntia, joiden tyyli voi olla enemmän 50-60 -lukua eli hiukset voivat olla lyhyemmät ja luonnollisissa väreissä.
Avustajaksi voi hakea lähettämällä sähköpostia juice@yellowfilm.fi ja kertomalla itsestä nimen, iän ja yhteystiedot kuten puhelinnumeron ja meiliosoitteen. Lisäksi tuotantoyhtiö tarvitsee hakijan pituuden ja painon, vaatekoon ja kengännumeron sekä tiedon, onko aiempaa esiintymiskokemusta. Aiempi kokemus ei ole välttämätön. Myös erityistaidot on hyvä mainita sekä mihin kuvauspäivään hakija on hakemassa. Mukaan tulee liittää kasvokuva ja kokovartalokuva.