Isac Elliot konsertoi Tampereen Ratinanniemessä la 20.7.

Isac Elliot konsertoi Tampereen Ratinanniemessä la 20.7.

Huikeassa nousukiidossa oleva 12-vuotias suomalaispoppari Isac Elliot konsertoi Tampereen Ratinanniemessä lauantaina 20.7. klo 12.30. Portit tapahtuma-alueelle avataan klo 12.00.
Espoolaisartistin ensisingle ”New Way Home” julkaistiin helmikuussa ja se on soinut Suomen radiokanavien lisäksi mm. Norjassa. Biisi on noteerattu myös yhdysvaltalaisella tulevia tähtiä ennakoivalla Billboard Next Big Sound -listalla. Teinihysteriaa aiheuttanut Isac Elliot julkaisee ensimmäisen albuminsa ”Wake Up World” perjantaina 24.5.

”On ollut mahtavaa, että ihmiset tykkäävät biisistäni ja se soi eri maiden radioissa. Tuntuu hassulta, kun tytöt odottelevat joka paikassa, studion ulkopuolella, lentokentällä ja kotikadulla. Heidän tukensa on tärkeä ja arvokas juttu minulle. Olen siitä tosi kiitollinen. Saan paljon fanikirjeitä ja ihmiset askartelevat minulle netissä kuvia sekä videoklippejä. Tosi upeita juttuja”, kertoo Isac Elliot menestyksestään.

Elliot on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo varsin mittavaa musiikkiuraa. Hänet on nähty musikaalilavalla Svenska Teaternissa mm. Cabaret ja Kristina Från Duvemåla -näytöksissä sekä Cantores Minores -poikakuorossa.

”On hauska päästä soittamaan isoille lavoille kesän aikana. Olen joskus ollut isäni kanssa festareilla katsomassa Green Day:n ulkoilmakeikan ja miettinyt, että ehkä minäkin pääsen joskus tekemään samaa. Nyt pääsen ja minulla on hieno bändi sekä mahtavat tanssijat mukana eli varmasti tulee hyvä show”, Isac Elliot kommentoi.

Katso ”New Way Home” -video: http://www.youtube.com/watch?v=H6Ykor-8MAM

Ennakkolipunmyynti Isac Elliotin Tampereen Ratinanniemen keikalle alkaa Lippupalvelussa tänään 26.4.

Lipunmyynti:
Ennakkoliput Lippupalvelusta toimituskuluineen alk. 15 €. Oviliput 20 €. Lippuja myynnissä alueen portilla, mikäli konserttia ei ole ennakkoon myyty loppuun.

Konsertti on erillinen tapahtuma Ratinanniemen Festivaalipuiston muusta lauantain Tammerfest-ohjelmasta. Erikseen myytävällä lipulla on pääsy lauantai-illan keikoille Ratinanniemeen. Katso ohjelma ja hinnat: http://www.tammerfest.fi/

Isac Elliotin haastattelupyynnöt: Sony Music Finland, Kari Holmgren, 0207421 500, kari.holmgren@sonymusic.com