Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka nousevat Nokia Arenan lavalle Kuninkaiden paluu -konsertissa pe 24.11.

Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka nousevat Nokia Arenan lavalle Kuninkaiden paluu -konsertissa pe 24.11.

Upeaääniset laulajat, rocktenori Jarkko Ahola ja oopperalaulaja Waltteri Torikka, nousevat Nokia Arenan lavalle Kuninkaiden paluu -konsertissa perjantaina 24.11. Kaksikko esittää isoja kotimaisia ja kansainvälisiä klassikkobiisejä Marko Hilpon kapellimestaroiman, vaikuttavan orkesterin säestämänä. Taustalla nähdään myös Kuninkaankuoro.

Illan aikana kuullaan koskettavia, liikuttavia ja iholle asti yltäviä kappaleita upein tulkinnoin. Mukana on myös energisen revitteleviä vetoja, joten biisirepertuaari tulee olemaan laaja – yllätyksiä unohtamatta. Musiikillisen annin lisäksi konsertin visuaalisuuteen ja näyttävyyteen on panostettu runsaasti, joten luvassa on maailmanluokan show. 

Nokia Arenan konserttiin on vapautunut permannolta istumapaikkoja ja yläkatsomoon on avattu lisää ikärajattomia paikkoja. Lisäksi myyntiin ovat tulleet lisäkatsomot, joten areena tulee olemaan täynnä ja tunnelma sen mukainen. Kaksikon kolme edellistä areenakonserttia ovat olleet loppuunmyytyjä. 

Julkisilla liikennevälineillä maksutta konserttiin
Konserttilippu on myös lippu Tampereen alueen julkisiin liikennevälineisiin. Matkustusoikeus konserttilipulla on voimassa konserttipäivänä. Se alkaa viisi tuntia ennen konsertin alkua ja päättyy kuusi tuntia konsertin aloitusajankohdan jälkeen. Lipulla voi matkustaa Nysse-liikenteen busseissa ja ratikoissa (Tampereella, Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Ylöjärvellä ja Vesilahdessa), VR:n lähi- ja kaukojunaliikenteessä yhteysväleillä Nokia/Lempäälä/Orivesi/Tesoma–Tampere ja Valkeakosken Nysse-liikenteessä, jossa on käytössä Nyssen lippujärjestelmä.

Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka – Kuninkaiden paluu
Pe 24.11. Nokia Arena, Kansikatu 3, Tampere
Ovet klo 18.30 (vipit klo 17.00), konsertti klo 20.00

Liput: alkaen 59,90e / kpl
Lipunmyynti: Lippu.fi
Ikäraja: S, anniskelukatsomot K18

Pressikuvat tästä!

Median edustajat voivat lähettää akkreditointipyynnön taija@propromotion.fi