Marraskuun 27. päivänä Kansallisteatterissa ensi-iltaan tulevan Kun Kyyhkyset katosivat –näytelmän livemusiikista vastaa kaikissa esityksissä säveltäjä-kapellimestari-pianisti Maija Kaunismaan johtama Kyyhkyset-yhtye, jonka jäsenistä valtaosa soittaa myös Suomen suosituimmissa rock-bändeissä. Mukana ovat Von Hertzen Brothersin kosketinsoittaja Juha Kuoppala, J. Karjalaisen bändissä vaikuttava kitaristi Mikko Lankinen, multi-muusikko Zarkus Poussa sekä tunnettu teatterimusiikin ammattilainen Sara Puljula.NS0-504
Ennakkoliput Kun kyyhkyset katosivat -näytöksiin tulevat myyntiin tänään! Varaa omasi heti osoitteesta: www.kansallisteatteri.fi/esitykset/kun-kyyhkyset-katosivat/ !
Kun kyyhkyset katosivat on elokuvamusiikin tapaan läpisoitettu teos toisin kuin Kaunismaan edelliset sävellystyöt. ”Kun aloin säveltää esityksen musiikkia, olin jo etukäteen saanut valita unelmamuusikot joukkoon. Tutustuin valmisteluvaiheessa elokuvamusiikkiin ja lähdin ajattelemaan draamaa – että musiikki rakentaisi myös draaman kaaren. Sen vuoksi teos on läpisoitettu. Se ei ole musiikkiteatteria tai laulunäytelmä, vaan eheä kokonaisteos”, Kaunismaa luonnehtii ja iloitsee siitä, että huippusoittajat ovat sitoutuneet esitykseen koko sen elinkaaren ajaksi.Celebrity Dresses Sale
Kaunismaa kertoo työprosessista lisää Kun kyyhkyset katosivat -teatteriblogissa, jonka ensimmäisessä bloggauksessa johdatetaan Kyyhkysten musiikin maailmaan. Blogissa seurataan teoksen matkaa kohti ensi-iltaa ja se löytyy osoitteesta www.kyyhkyset.fi.
Maija Kaunismaan tiestä teatterimusiikkiin erikoistuneeksi taiteilijaksi voi lukea lisää toimittaja Maria Säkön artikkelista: http://www.maijakaunismaa.com/Maija_Kaunismaa/Tieni_taiteilijaksi.html
Muu työryhmä:
Esityksen ohjaa pitkän linjan teatterintekijä, ohjaaja Raila Leppäkoski, lavastus ja pukusuunnittelu ovat Karmo Menden käsialaa, videosuunnittelu Mikko Ijäksen ja Petri Tarkiaisen, äänisuunnittelu ja miksaus ovat Timo Liskin ja Sakari Kiisken luotettavissa käsissä. Sofi Oksanen on dramatisoinut teoksen näyttämölle. Rooleissa nähdään Matleena Kuusniemi, Janne Hyytiäinen, Timo Tuominen, Jani Karvinen, Jouko Keskinen, Antti Luusuaniemi, Pirjo Määttä, Jukka-Pekka Palo ja Sari Puumalainen.
Tarkista Kyyhkyset-muusikkojen kevään ja kesän keikkakalenterit alla olevien esittelyjen lopusta!
Maija Kaunismaa & Kyyhkyset esiintyvät ensimmäisen kerran yhdessä Kansallisteatterin Lavaklubilla 3.10.2013. Tervetuloa!
Maija Kaunismaa & Kyyhkyset-orkesteri
Maija Kaunismaa, kapellimestari, piano ja laulu
Maija Kaunismaa on säveltäjä, kapellimestari ja muusikko, joka on erikoistunut teatteriin. Kaunismaan ja Sofi Oksasen edellinen kantaesitys Kertomuksia keittiöstä nähtiin Kaunismaan sooloesityksenä Kansallisteatterin Omapohjassa syksyllä 2011. Kaunismaan ja Oksasen tuotannosta on julkaistu tuplalevy Kertomuksia keittiöstä – Liian lyhyt hame (MuFarang International 2011). Viimeisin yhteistyö ohjaaja Raila Leppäkosken kanssa oli Claes Anderssonin Den förälskade terapeuten -musiikkinäytelmän sävellystyö Lilla Teaterniin (2011–2012), jossa Kaunismaa toimi myös kapellimestarina. www.maijakaunismaa.com
Juha Kuoppala, kosketinsoittimet
Juha Kuoppala on monialainen kosketinsoittaja ja sovittaja, joka soittaa tällä hetkellä Von Hertzen Brothers -bändissä, Miss Saana and the Missionaries -orkesterissa ja Kanervan yhtyeessä. Kuoppala on soittanut mm. Tehosekoitin-bändissä sekä Jonna Tervomaan yhtyeessä. Kuoppala on laaja-alainen kosketinsoittaja, joka hallitsee suvereenisti useita musiikkityylejä. www.vonhertzenbrothers.com/
Mikko Lankinen, kitarat
Mikko Lankinen on kitaristi, jonka soitto- ja sovitustaidosta voi nauttia mm. J. Karjalainen & Mustat lasit -albumeilla, Laika & The Cosmonauts -yhtyeessä ja Potatoes-bändissä. Lankisen kitarasoundi on omintakeinen ja se on tuttu esim. J. Karjalaisen radiohiteistä Tähtilampun alla ja Hän. Lankinen soittaa kitaraa Maija Kaunismaan tuplalevyllä Kertomuksia keittiöstä –Liian lyhyt hame (MuFarang International 2011). Tällä hetkellä hän soittaa uudessa J. Karjalaisen kokoonpanossa. www. jkarjalainen.fi/keikat/
Zarkus Poussa, lyömäsoittimet, laulu ja koneet
Markus ”Zarkus” Poussa on suomalainen multimuusikko. Hänen pääinstrumenttinsa ovat laulu, rummut ja lyömäsoittimet. Hän soittaa monissa eri yhtyeissä: Giant Robot, RinneRadio, HemmaBeast ja Anna-Mari Kähärän Orkesteri. Poussa on myös toiminut muusikkona W-tyyli-televisiosarjassa ja vetänyt alkuvuodesta 2007 SubTV:llä esitettyä viihdeohjelmasarjaa Jokainen vieras on laulun arvoinen, jossa hän säveltää, sanoittaa ja äänittää päivässä kappaleen muusta kuin musiikista tunnettujen henkilöiden kanssa. Lisäksi hän on näytellyt Q-teatterissa sekä elokuvassa Saippuaprinssi. www.zarkuspoussa.com
Sara Puljula, kontrabasso ja laulu
Sara Puljula on laaja-alainen freelancemuusikko pääsoittiminaan kontrabasso ja lyömäsoittimet. Hän toimii tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa ja vierailevana opettajana eri oppilaitoksissa. Puljula syntyi Rovaniemellä, mutta lähti hyttysiä karkuun jo 90-luvun lopussa. Hän soittaa mm. yhtyeissä Pekka Kuusisto & Luomuplayers, Ulla Tapaninen & Nasevat kurtut sekä Orkestar Bordurka. Cocktail Dresses Online
Puljula on kiertänyt eri kokoonpanojen kanssa yli 20 maassa, ja säveltänyt myös musiikkia tanssiteoksiin ja eri yhtyeille. Puljula on musiikin maisteri Sibelius-Akatemiasta sekä tunnettu teatterimusiikin ammattilainen (mm. Suomen Kansallisteatteri, Helsingin Kaupunginteatteri, Svenska Teatern). Hän on esiintynyt laajalti erilaisissa musiikki- ja tanssiproduktioissa (mm. Zodiak, Nomadi Productions, Glims & Gloms) sekä soittanut kymmenillä äänilevyillä ja elokuvissa. Keikoista lisää mm. täältä:70-411
www.nasevatkurtut.net/page.php?id=3
www.kapsakki.fi/ohjelmisto/ohjelma/iiro-rantala-riku-nieminen-kapsaekkipimeaeae