Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva versioivat Vexi Salmen ikonisen kappaleen

Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva versioivat Vexi Salmen ikonisen kappaleen

Iskelmän eturivin tekijä Kyösti Mäkimattila ja yhtyeensä Varjokuva kunnioittavat edesmenneen lyyrikon Vexi Salmen muistoa versioimalla yhden hänen tunnetuimmista teksteistään ’Maailma on kaunis’. Kappale on Kassu Halosen sävellys ja sen teki tunnetuksi Irwin Goodman.

Kappale on ollut merkityksellinen Mäkimattilalle jo nuorena, ja laulu on seurannut hänen mukanaan lavoille. ”Jos laulu kolahtaa ensikuulemalla, siinä on sitä jotain. ’Maailma on kaunis’ on sellainen teos. Olin vähän yli parikymppinen, kun kuulin tämän esitettävän äitini syntymäpäivillä. Siitä asti se on kuulunut myös omaan repertuaariini”, Kyösti sanoo.

Laulu on ollut useita vuosia Varjokuvan keikkaohjelmistossa niin sanottuna encoren encorena eli viimeisenä ylimääräisenä biisinä levytyksen kaltaisena rauhallisena sovituksena. ”Tekstissä ollaan aivan ydinkysymysten parissa. Juuri tuollainen Vexin kuvaama tila, jossa ihmisellä on aikaa ja vapaa mieli, tuntuu tavoittelemisen arvoiselta. Ja kuin alleviivaamaan teoksen ikivihreyttä ja ajattomuutta, se sopii lohduntuojaksi myös tähän riivattuun korona-syksyyn”, Mäkimattila lisää.

’Maailma on kaunis’ on ensilohkaisu tulevalta Kyösti Mäkimattila & Varjokuva -yhtyeen albumilta. 

Kuuntele kappale: https://spoti.fi/2GMx8un

-->