Lord Estiltä kesäsinkku

Lord Estiltä kesäsinkku

Lord Est-yhtyeen dancehall/reggae-veljekset, eli Est ja Uncle Tan, ovat vetäytyneet Kalliossa sijaitsevaan Tunne Studioon yhdessä tuottajansa DJ Controlin kanssa työstämään neljättä albumiaan. Luvassa on entistä enemmän rentoja reggae-vaikutteita, vaikka muuten levy noudatteleekin aiempaa musiikillista linjausta.
Pläjäykseltä saadaan esimakua toukokuussa ilmestyvän ”Nyt saa juhlia taas” -sinkun muodossa, joka tulee takuulla olemaan yksi suven rallatelluimmista viisuista!

”Biisin lyyrinen idea syntyi jo vuonna 2005, mutta tuolloin ei inspiraatiota biisiin syntynyt. Viime vuonna löysimme vanhan demon ja lähdimme kehittämään biisiä eteenpäin uudella melodialla. Ajattelimme omistaa kesälle biisin, sillä onhan meillä jo talvestakin oma biisi. Biisin ’hookki’ syntyi puolivahingossa jammailessamme ja se tuntui heti korvaan hyvältä ja iskevältä”, yhtye kommentoi.

Studiotyöskentelyn ohella duo keikkailee kesän, tuoden uusia biisejä yleisön kuultavaksi. Meiningit huipentuvat alkusyksystä, kun uunituore levy lävähtää kaiken kansan saataville!

www.lordest.fi
www.myspace.com/lordest