Suomen Komediateatteri tekee paluun revyy-teatterin huipulle päivittämällä taiteenlajin uudelle sukupolvelle. Komediateatteri on kutsunut kirkkaimmat kirjoittaja- ja näyttelijätähdet tehtävää suorittamaan, ja he ottivat haasteen vastaan.
Näyttämölle nousevat Putous-voittajat Kiti Kokkonen ja Riku Nieminen sekä Siskonpetiläiset Krisse Salminen ja Niina Lahtinen. Muina miehinä heidän rinnalleen astuvat mm. Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa hauskuuttaneet komeaääniset ja sulavaliikkeiset Antti Lang sekä Markku Haussila.
Ryhmää ohjaamaan ja käsikirjoitusryhmää johtamaan ryhtyy Siskonpedin vetäjä sekä Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvan ohjaaja Anna Dahlman. Käsikirjoitustiimissä ovat olleet Dahlmanin lisäksi Kiti Kokkonen, Niina Lahtinen, Atte Järvinen, Joonas Nordman, Pirjo Heikkilä ja Ville Nummenpää.
Musiikista vastaa Katja Lappi, joka on tehnyt menestyksellisesti samaa mm. ohjelmissa Putous sekä Siskonpeti.
”On upeaa päästä tekemään ensimmäistä teatteriohjaustani juuri näiden ihmisten kanssa. Ajankohtaisen sketsikomedian sisältö päivittyy maailman tapahtumien mukaan, joten esitykset saattavat poiketa toisistaan. Huolestuttavan kansainvälisen politiikan ja maapallon järkyttävän tilan inspiroimana nimeksi on päätetty Maailmanlopun revyy – Viimeinen show jonka tarvitset”, Anna Dahlman kommentoi.
Maailmanlopun revyy saa ensi-iltansa 25.10.2018 legendaarisessa vaudeville-teatterissa eli Linnanmäen Peacockissa, jossa kansalle on tarjoiltu vavahduttavaa viihdettä vuodesta 1950.
Liput:
39 eur/ 59 eur kpl
Show & dinner -paketti alk. 159 €+ alv.
Esitysajat ja lipunmyynti:
www.ticketmaster.fi
Show & dinner -paketit: TMG Events Oy, myynti@tmgevents.fi, 09 689 99 800
Yritysmyynti ja lehdistöliput: Suomen Komediateatteri Oy, teatteri@suomenkomediateatteri.fi, 010 821 27 01
Sosiaalinen media:
IG @suomenkomediateatteri // @peacock_teatteri // FB suomen komediateatteri // peacock-teatteri
#maailmanlopunrevyy #suomenkomediateatteri #peacock