Motörheadin kevään keikat julki – Hartwall Areenan keikka 14.3.14

Motörheadin kevään keikat julki – Hartwall Areenan keikka 14.3.14

”Aftershock” -albumi on saavutanut yhtyeen uran korkeimpia listasijoja ja ylistäviä arvioita

 

Motörheadin loppuvuoteen kaavailtu kiertue on siirretty kevääseen. Helsingin Hartwall Areenalla komppania nähdään joulukuun sijaan perjantaina 14.3.2014. Lämmittelijänä toimii 15.11. uuden ”Unplugged and Strung Up” -levyn julkaiseva legendaarinen Saxon.

 

Motörheadin tuore albumi ”Aftershock” julkaistiin lokakuussa ja se saavutti ennätyskorkeat listasijoitukset useassa maassa, mm. Suomessa sijan 5, joka on korkein sijoitus yhtyeelle sitten vuoden 1982.

 

Näin mediassa kerrotaan Aftershock-levystä:

 

”Loistava avaus Heartbreaker räjäyttää ylimääräiset liat korvista, ja albumin kohokohtiin kuuluva ’Silence When You Speak To Me’ riffittelee kivikovan jäykkänä. Jos yhtyeen ura päättyisi tähän, niin lähtö tapahtuisi saappaat jalassa ja ryminällä.”

8/10 SUE

 

”Motörhead on Aftershockilla selvästi vahvimmassa koukuttavuudessaan pitkiin aikoihin. Kun Lemmy toteaa Do You Believella, että ’I believe in rock’n’roll’, on selvää, ettei Lemmy ole vielä asiaansa loppuun puhunut.” 

8/10 IMPERIUMI.NET

 

”Motörhead on statuksensa ansainnut, pitävät enemmän meteliä ja jättävät miellyttävän kerosiininkatkun leijailemaan ilmaan ohi kiidettyään. ’Aftershock’ on varma, joskin yllätyksetön albumi, mikä kuitenkin riittänee faneille.

3/5 SOUNDI

 

”Uudelta levyltä ei huomaa Lemmyn käyneen sanomassa käsipäivää kuolemalle vain iskeäkseen oven kiinni tämän naaman edestä. ’Aftershockilla’ on rehellisiä ja potkivia rock’n roll -kappaleita, yllättävän raskasta menoa ja myös pari bluesahtavaa tunnelmointibiisiä. Tunnelmaltaan haikea ja raskas, mutta silti lohdullinen ’Lost Woman Blues’ -kappale on helposti yksi levyn parhaita.”

9/10 KAAOSZINE

 

”Motörhead voi olla ränttätänttää, mutta ainakin se on viimeiseen nuottiin asti tiukasti soitettua ränttätänttää. ’Last Woman Blues’ ja ’Dust And Glass’ näyttävät esimerkkiä siitä, miten panssarivaunun on helpompi tähdätä ja ampua napakymppi, jos se hidastaa vauhtia.” 4/5 RUMBA

 

”’Aftershock’ on mainio todiste siitä, kuinka hyvässä kunnossa Motörhead ja Lemmy ovat vuonna 2013. Ja tämä ei ole itsestäänselvyys kohta seitsemänkymppisen Lemmyn kohdalla.”

3,5/ 5 INFERNO

 

Listasijoitus Suomessa:

1. viikko #5

2. viikko #11

 

Listasijoitukset maailmalla:

Saksa # 5

Suomi # 5 (uusi ennätys vuoden 1982 jälkeen)

Norja # 6 (uusi ennätys)

Sveitsi # 6 (uusi ennätys)

Itävalta # 7 (uusi ennätys)

Ruotsi # 8 (uusi ennätys vuoden 1982 jälkeen)

Ranska # 12 (uusi ennätys)

Tanska # 14

USA # 22 (uusi ennätys)

Kanada # 22 (uusi ennätys)

Espanja # 23

Italia # 24

Belgia (Wallonia) # 35

Belgia (Flandern) # 61

Hollanti # 64

 

US Billboard -listalla:

# 22 Billboard Top 200

#3 Hard Music

#8 Rock

#16 Physical

#59 Digital

 

Katso yhtyeen tuore musiikkivideo albumin avausraidasta ”Heartbreaker”. Videon piirrostaiteesta vastaa itse Lemmy Kilmister ja livemateriaalin parhaita paloja on napattu mm Wacken Opena Airista, Rock In Riosta ja Metal Hammer Golden Gods festivaaleilta: http://www.youtube.com/watch?v=ypAC2bxarmQ

 

Motörheadin levy-yhtiön UDR:n facebook-sivuilla on käynnissä kilpailu, jossa ainutlaatuisena palkintona on Aftershock-fanipaketti!

 

Kevään keikat:

13.02.14 – Glasgow, Academy (UK)

14.02.14 – Newcastle, City Hall (UK)

16.02.14 – Manchester, Apollo (UK)

17.02.14 – Wolverhampton, Civic Hall (UK)

19.02.14 – London, Brixton Academy (UK)

20.02.14 – Nottingham, Royal Concert Hall (UK)

22.02.14 – Paris, Zenith (FR)

24.02.14 – Deinze, Brielpoort (BE)

25.02.14 – Hamburg, Sporthalle (DE)

27.02.14 – Munich, Zenith (DE)

01.03.14 – Frankfurt, Jahrhunderthalle (DE)

02.03.14 – Berlin, Velodrom (DE)

04.03.14 – Dusseldorf, MEH (DE)

05.03.14 – Stuttgart, Schleyerhalle (DE)

08.03.14 – Linnköping, Cloetta Center (SE)

10.03.14 – Horsens, Forum Horsens (DK)

12.03.14 – Oslo, Sentrum Scene (NO)

14.03.14 – Helsinki, Hartwall Areena (FI)

 

http://www.imotorhead.com