Pop Media yhdistää Soundin ja Rytmin – kasvu jatkossa digitaalisesta liiketoiminnasta

Pop Media yhdistää Soundin ja Rytmin – kasvu jatkossa digitaalisesta liiketoiminnasta

Viihdemediayhtiö Pop Media Oy on päättänyt yhdistää musiikkilehdet Soundin ja Rytmin vuoden 2014 alusta lähtien. Käytännössä yhdistäminen tapahtuu siten, että Soundiin tuodaan Rytmin luetuimmat palstat ja Rytmi-lehti jatkaa verkossa osoitteessa rytmi.com. Pop Median musiikkilehtiin kuuluvat Soundin lisäksi Rumba ja Inferno, jotka säilyvät entisellään. Soundin päätoimittajana jatkaa Mikko Meriläinen. Rytmin nykyinen päätoimittaja, niin ikään Tampereella kasvanut, Heta Hyttinen siirtyy Soundiin Meriläisen aisapariksi.

 

”Meiltä on paljon tiedusteltu Soundin toimituksen tulevaa sijaintia ja nyt voin vahvistaa, että se on edelleen Tampere. Koko kansan musiikkilehdelle se on oikein sopiva toimituksen paikka. Ymmärsimme, että ei ole järkeä tehdä kahta näin lähellä toisiaan olevaa lehteä, joten ne yhdistetään Soundi-nimiseksi. Meriläinen ja Hyttinen ovat musiikkialan superammattilaisia ja uskon yhteistyön näkyvän lehden ja verkkosivuston sisältöjen laadussa”, kertoo Pop Median toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen.

 

Pop Media keskittyy jatkossa yhä voimakkaammin digitaaliseen liiketoimintaan ja tuo markkinoille uusia tuotteita mobiili- ja verkkopuolelle. Tällä hetkellä yritys ylläpitää yli kymmentä musiikin ja elokuvan verkkosivustoa. Ensimmäinen varsinainen mobiiliapplikaatio lanseerataan vuoden 2014 alussa.

 

”Koko henkilökunta otetaan mukaan digitaalisten tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen ja kehittämiseen. Vuonna 2012 perustettu yksikkö Pop Digital otetaan käyttöön koko yrityksen kattavaksi brändiksi. Vakiintuneet mediat on helpompi viedä digitaaliseen maailmaan ja se oli myös Soundin ostamisen tärkein motiivi. Yhtiön isoimmat kehityspanostukset laitamme jatkossa verkkoon ja mobiiliin, mutta lehtiä tehdään tuottavasti siinä rinnalla”, jatkaa Häkkinen.